Ja tänää KT Tunstall tarjoili Facessa tämmöstä versiota edellä mainitusta:

Päätavotteet:

• Opetella jonglööraamaan kolmella pallolla kunnolla. Nyt sujuu pari kierrosta ja sen jälkeen pallot karkaa.

• Kirjottaa gradu. Myös mahdollisimman pitkälle valmistua KTM:ksi.

• Mennä joogakurssille. Vihdoin.

• Päästä reissuun. Useammin ja kauemmas. Joulun ja uudenvuoden jälkeinen aika on tavoitteena viettää jossakin, missä on lämmintä, hiekkaa ja mahdollista surffata. Vuodenaika huomioiden parempi suunnata auringontasaajan tai eteläisen pallonpuoliskon puolelle. Esim. Bali, Uusi-Seelanti, Australia jne. käy. Myös Hawaiji oli mukava paikka, joten se pääsis kyllä uusintakierroksellekki.

• Hankkia työpaikka, joka paremmin palvelee sitä, mitä haluan olla ja tehdä tulevaisuudessa.

• Ehkä löytää joku ihmiskontakti.

(Eka ajattelin tekeväni tämmösen posterin, mutta ko siinä oli niin rajottavat nuo ruudut.)

Oikeastaan viime vuona sain jotaki aikaseksiki. Tässä elämän huippukohdat.

Jouluna 2010 sain jokatytön unelmalahjan: lahjakortin ajamaan jäällä Kari Mäkelän MAT hässäkkään sitten seuraavan vuoden 27. helmikuuta. Tämä siksi, että kerran avauduin isälle, että kun ois joskus mukava ajaa ihan oikeasti täysiä autolla. Nyt voi jo ehkä tunnustaa, että meillä tosiaan oli joukkueen saunailta edellisenä päivänä, ja aamusella Martinniemeen radalle mennessä piti hengitellä rauhallisesti ja juoda vähän ananasjaffaa. Onneksi siinä raikkaassa pakkasilmassa piti odotella ja hengitellä hetki, että edelliset ajajat Picasson pojasta lähtien saivat rälläykset loppuun. Ja sitte alotettii väistelemällä keiloja. Ja sitten siirryttiin ajamaan ympyrää jatkuvassa hallitussa luisussa. Edellämainitusta seikasta johtuen jouduin keskittymään hommaan tosissani, ja kuulemma olin ensikertalaiseksi aivan luonnonlahjakkuus. Autourheilua vuosikymmenet harrastaneet ranskalaiset miljonäärit eivät olleet tajunneet kyseisen homman ideaa ollenkaan. Tästäkin saa varmaan kiittää Colin McRae Rally -sarjan jauhamista pelikkari ykkösellä. No kuitenkin, sitten oli vielä ehkä lisää keiloja (en edes muista koska skarppasin niin hulluna) tai siirryttii suoraa ajamaan sitä rataa. Ja vitsi että oli hauskaa. Aluksi jännitti ajaa kovaa, ja koska kalusto oli keskimäärästä jokkis-kisaa vähä arvokkaampaa (joku BMW vitone, Mersun SLK R171 ja Porsche GT3RS) mutta kyllähä se lopuksi lumi pöllys, jää irtos ja melko lähelläki penkkoja käytiin! Olin NIIN mielissäni kun opettaja kehu, että ajan paremmin kun isä, ja että aistin tosi hyvin millon meinaa lähtä lapasesta. -Tietenkin se kehuminen varmaan sisältyy lähtöarvoisesti kurssituksen hintaan, mutta silti, tuli hyvä ja itsevarma fiilis. Koska tuli sieltä välillä huutoakin, kun väärää linjaa mutkaan valitti. Kaikkinensa oli paljon, paljon hauskempaa kun ajattelin olevan.

Talvella ostin myös purjeveneen, joka sitten tuotiin Etelä-Suomesta Ouluun. Ite en voinu lähtä hakemaan, koska oli töitä tai jotakin, ja lisäksi mulla ei ole edes semmosta ajokorttia, jolla tuommosta sais ajella.

Sinne meni kuitenki kaikki säästöt. Käytännössä maksoin botskin Islannin kuplan tuottamilla rahoilla ja vierailta saaduilla ylioppilaslahjarahoilla, sekä edelliskesän palkalla (tai sillä, mitä siitä oli jälellä). Alkujaan oli puhe, että isä olisi osallistunut veneen hankintaan, mutta kun maksupäivä tuli, niin kävi selväksi, että itehä se o maksettava kaikkinensa. Toisaalta kun sijoitusta miettii nyt jälkikäteen, niin ainakin ne rahat on arvonsa säilyttäneet mitä siihen nakkasin. Tilanne niitä jossain sijotusrahastossa makuuttamalla ois voinu olla aika toinen. Varmaan noin kolmasosa ois jo sulanu. Ja onhan tuosta veneestä ollu aivan hirveästi iloa mulle.

Toukokuussa alko Oulun merenkävijöiden purjehduskurssi, ja oli teoriaa ja solmujen solmimista ja sitten kolme purjehduskertaa, jos en muista väärin. NO. Eka purhjehduskerta oli aivan hirveä. Alle 10 astetta lämmintä, ukkostaa, meri käy, sataa vettä ja räntää ja ties mitä. Ja meidän veneen kahden henkilön opettaja oli kovasti sitä mieltä, että piut paut ja nyt purjehditaan spinnulla. Eipä siinä sitten. (Kaikki venekunnat ei tainneet purjehtia koko kurssin aikana kertaakaan spinnulla?) En mielestäni kovin usein pelkää ihan oikeasti ja syystä, mutta ko sielä kannella keikuin (konttasin polvillani) spinnupuomea laittamassa, niin mietin vaan, että on tuo vesi varmaan vielä aika kylmää ja sitten kuolen, ja hyvällä syyllä.

Mutta niin vaan meikäläinen oppi purjehtimaan siinä määrin, että kesällä pysty käymään merellä pyörimässä myös semmosten ihmisten kanssa, jotka ei olleet koskaan purjehtineet ite. Kaikista naureskelijoista ja “Miten sää aiot…”, “Aha…” ja muista epäilijöistä huolimatta. Kun ilmotin, että ostan veneen ja menen purjehduskurssille, niin karsiutu kyllä lähipiirissä jyvät akanoista. Huomasin jossain vaiheesa käyttäväni sitä oikei mittarinakin. Kärjistettynä vois sanoa, että ne ihmiset, joiden ajattelin jo aiemmin tahtovan vilpittömästi mun parasta, kannustivatkin koko hommassa. Toisaalta, pessimistisesti tätä projektia (ja ehkä elämää ylipäätään) kohtaan suhtautuneet epäilijät sen sijaan lienee jostain syystä katkeria tai jotakin, koska koittivat estää, haukkua, kyseenalaistaa ja vähätellä. Niinko en ois muka tosissani ja pystyväinen, tai niinkö mua pitäs kohdella jotenki alentuvasti. Tai, että en sais tehdä niitä asioita, joita halua, vaan koska haluan. Mikähän ois oikeampi syy?

Entinen Avanti kuulosti mu mielestä Diili-joukkueen nimeltä, joten vene sai uuden seksikkäältä kalskahtavan nimen: Athene. Nimi on sopiva monessakin mielessä: Athene on rohkeiden, sankareiden, voittajien ja laivanrakentajien suojelija sekä viisauden jumala, ja kreikaksihan Sofia tarkoittaa viisautta, joten ympyrä sulkeutu jollain hämmentävällä tavalla.

Veneessä on toki laittoa. Puuosia käsittelin sisäpuolelta viime keväänä, tulevan kesän rojektina on sitte ulkopuolisten puuosien hionta ja putsaus ja lakkaus. Lisäksi telakalle nostossa nyt syksyllä tapahtui äksidentti, jonka johdosta vasemmassa kylessä näkyy gelcoatin läpi lasikuitua. Kuhan sen verran valoa ois, että vahingosta sais kuvan, niin vois alkaa selvittelemään, korvaako vakuutus. (Ja toivottavasti korvaa, koska kyljen korjaus on aika ns. vitun kallista lystiä, koska en nyt äkkiä huutele ainakaan itselläni olevan valmiuksia kyseiseen hommaan.) Lisäksi tuo kyljen kultanen vauhtiraita on aika heikossa hapessa, joten sille oon ajatellu tehdä ehostusta. Ikäisekseenhän tuo tietenkin on hyvässä kunnossa. Näytä mulle jotakin vuodelta -79 olevaa, johon ei vähä ryppyä ja ajan jälkeä ois tullu.

Kesän aikana riitti monenlaista keliä.

Voi kyllä sanoa, että maailma on erilainen purjehtijan silmin. Koko Ouluki näyttää iha eriltä. Ja niin paljo iloa ko tämän homman opettelemisessa on ollu – ja tulee vielä olemaan – niin en voi välttyä siltä ajatukselta, että miksi hitossa mua ei ole aiemmin tämmöseen lajiin tutustutettu?!?

Mua kysyttiin yhteen oikeaan kisapurjehdustiimiinkin (ja treenaamaan toisessa), mutta ei taida aika riittää. Ja nyt kun on tuo oma, niin se on mukava olla vähä niinkö oman ittensä herra ja mennä just semmosta tahtia just sinne minne ikinä haluaakaa mennä.

Kesä meni töissä, futsalin opiskelijoiden EM-kisoihi reenatessa, purjehtiessa. Ehin kuitenki pelata myös henk. koht. parhaan kierroksen golfkentällä, vaikka pelasin tilastoinnin mukaan yhteensä 8 (KAHEKSAN) kertaa koko kesän aikana. Ja aina voi parantaa. Viime kesänä ei oikei edes huvittanu golffata. Kävin talven ajan kerran viikosa olemasa tyttöjen (alle 16v.) reeneisä apuohjaajana ja välillä yksinki peräänvahtijana, ja siinä tuli kyllä lähipeliä hyvin reenattua. (Koska pitihän niille tytsyille yrittää aina pärjätä. Joskus pärjäsinki.) Varmaan olin talvella paremmassa pelitikissä entä koko kesän aikana. Kuntohuippu siis oli hieman väärin ajotettu, vaanko kesällä vaan oli mukavampaaki tekemistä.

Kesätöistä tuli kuitenki semmosta palautetta, että jatkossakin saa töihin tulla. En toki lue seuraavaa pelkästään omaksi ansiokseni, vaan totta kai myös Tekla, Ville ja Jaakko on olleet tekemässä tulosta, mutta meidäthä rankattiin Golf Digestin lukijatutkimuksen perusteella 7. parhaaksi kentäksi caddiemasterin palvelujen osalta. Which is nice. Viimevuonna oltii muistaakseni 14., sitä ennen jotaki kolmenkymmenen tuolla puolen… Kovaa nousua parissa vuodessa.

Kuitenkin, kuten aiemminkin oon pohtinu, niin tuo head caddiemasterin homma ei ole ehkä kuitenkaan mulle tulevaisuus. Ainakaan Virpiniemessä homma ei kuulema muutu täysvuotiseksi. Lisäksi oon nyt ollu viis vuotta siellä töissä, ja jutut alkaa olla ns. nähtynä. Toki tässä on vastuu lisääntyny, ja oon saanu tehdä kaikki työvuorot ja on ollu joustavuutta monessa suhteessa, mutta kun kuitenkin haluaisin oppia uutta ja saada lisää vastuuta ja päästä elämässä eteenpäin (hypätä siis jossain määrin mukaan rottaralliin), niin sitä ei tule tapahtumaan niin kauan kun oon tuolla. Oon nyt sitte hakenukki muita hommia ja lähipäivinä pitäs tulla ilmotusta, että pääsenkö yhteen paikkaan haastikseen, ja kahdesta, että mitkä oli haastattelujen tulokset. Jospa niistä joku tärppäis. Keskustelin TJ:n kanssa mun tilanteesta, ja ainakin sanoi ymmärtävänsä, ja toivotti kyllä edelleen tervetulleeksi, jos ei mitään passelia löydykkään.

Ainaki sain viimevuona myös kandin kirjotettua. Ja sain sovittua jo gradupaikankin alustavasti. Which is nice.

Loppukesästä oli opiskelijoiden futsalin EM-skabanderit Tampereella, joissa tultiin lopulta kuudensiksi. Taitaa olla paras suomalaissijoitus näissä hipoissa koskaan miesten ja naisten osalta.

Just ennen Futsal Cuppia pääsin työnantajan kustantamalle risteilylle Tukholmaan. Which was nice. Lennot Oulusta Helsinkiin, risteily Helsingistä Tukholmaan ja takas ja vielä lento Helsingistä Ouluun näppärästi sitten Futsal Cupin jälkeen… Veronpalautukset oli tilillä, ja sain ostettua uusia hienoja vaatteita jokusen. Kävin Tukholmassa myös treffaamassa Aiju-tätiä ja Ekiä. Ainoa vähän epäonnistunu seikka kyseisessä seikkailussa oli se, että merellä oli melko kova myrsky (jotakin 10 metrisiä aaltoja ja tuulennopeus 27m/s) ja vaikka molemmat kourat oli yhtäkkiä täynnä ilmasia drinkkilippuja, niin mää makasin yön yksin hytässä sikiöasennossa, mietin Estoniaa ja sitä, mistä pääsen nopeimmin ulos kun keulaportti alkaa vuotaa.

Sitten oli Futsal Cupin lopputurnaus Vantaalla. Vastaan tuli GFT ja kuten rapsasta saattaa lukea, niin harmittava tappiohan sieltä tuli. Oli kuitenkin aivan mahtava päästä pelaamaan hyvää joukkuetta vastaan hyvää peliä, ja olihan puitteetkin Vantaan Energia -areenalla iha viimisen pääle. Ja olihan se aika siistiä tehdä se avausmaaliki… Tuosta matsista löytyy myös videokooste meidän sivuilta ja Youtubesta.

(Kuva: Markus Kakkonen)

Hämmentävää kyllä oon vieläki iha fiiliksissä tuosta futsalista, ja vaikka ite sanonki, ni mielestäni oon tajunnu siitä jo jotakin, ja moni asia omassa pelissä on menny etteepäi. Toki sitä edellee sössii kun yrittää jotaki vähä liia hienoa, mutta kuitenki. Niin leipiintyny ko siihe jalkapalloon oikeastaan olinki, niin tämä serkkulajinsa on aivan mahtava. En vanno, mutta saattaa olla, että tekniikka ja kehonhallintakin on menneet eteenpäin. Ja tässäkin kohtaa miettii, että miksi ei ole aikasemmin tutustunu kyseiseen lajiin? Kun tätä ois päässy sillo lapsosena pellaamaa, niin aijai, vois olla kosketus vähempi shefkimäinen ja pelinluku vähä eri luokkaa. Lisäksi meillä on kyllä mukava joukkue, en ole varmaan ollu yhdessäkkään joukkuessa, jossa tulisin niin hyvin kaikkien kanssa toimeen. Tietenki toivon, että tunne ois molemminpuolinen, mutta huomaan kyllä joitakin ärsyttäväni. En kuitenkaa tee sitä tahallani, vaan jotenki se vaan on niin.

Talvella pelattiin myös Futsal Liigaa ensimmäistä kautta, ja nyt tilanne on se, että kolmesta vikasta pelistä tarvittais käytännössä kolme voittoa, jotta lopputurnauspaikka heltijää. Mutta ei se ole ollenkaa mahdotonta. Kiusattiinhan FTK:ta tosissaan jo viimevuonnakin, eikä senvuotista ja tämänvuotista peliä voi oikein edes samalle sivulle pistää.

Joululahjaksi sain kaks hienoa matkalaukkua ja viisaudenhampaanpoistolahjakortin tonki-avaimenperällä varustettuna. Ei ole yks eikä kaks kertaa kun reissussa on pää meinannu haleta matkalaukun hajottua. Jospa nyt ois semmoset, jotka kestää:

Kaiken kaikkiaan viime vuonna onnistuin kääntämää elämää aika paljonki semmoseen suuntaan mihi halusin. Angstipausseja oli huomattavan vähän, ja tuskinpa niistä koskaa täysin eroon pääseekään. Onhan se helppo aina viisastella ja sanoa, että ihminen että ihminen ite voi vaikuttaa siihen, mimmonen elämänsä on, mutta kyllä se vaan totta taitaa olla. -Tosin, ainakaan minä en teiniangsteissani todellakaan tajunnut, että mimmosta mää edes elämän haluaisin olevan. Sillon on vaikea myöskään tehdä siitä yhtään mitään muuta kun kärsimystä ja tuskaa. Mutta nyt tuntuu, että joku hommeli tässä rämpimisessä on avautunut. Pääpiirteittään vois sanoa, että en tee enää asioita, joita en halua tehdä. Senhän toki voi ajatella itsekkääksi tai laskelmoivaksi tai mitä vaan, mää ajattelen sen pelkästään elinehdoksi. Toisaalta oon sulkenu elämästä pois ihmiset, jotka on “ankeuttajia”. Harrastettakoon verbaalimasturbaatiota ja lainattakoon itteä vuodelta 2009, koska olen edelleen täysin samaa mieltä:

“Kyllähä ihmisellä on sillon itellään joku asia huonosti, kun se ei näe kenessäkään muussakaan mitään hyvää. Mää jotenki uskon, että ihminen kuitenki perustaa ihmiskäsityksensä ensi kädessä itteensä. Nii kauan ko ihminen jaksaa uskoa, että sillä itellään on vielä elämässä jotaki saavutettavaa ja että hänessä itessään on monta arvokasta seikkaa, niin kai se näkee sen saman hyvän muissaki ja voi tehdä hyvää. Kuitenki heijastamiseen koko ihmisen kehitys ja oleminen perustuu niin paljon, että jotenki se ois järkeenkäypää. Ehkäpä siksi se etiikan kultainen sääntö onkin niin kultanen, koska ennemminki ko oikein toimimalla ihminen parantais maailmaa, se parantaa ittiään.

Jotenki tuli mielee Harry Potterit. Näin vanhaksi piti elää tajutakseen, että eihän ne ankeuttajat ole edes mielikuvitushahmoja.”

Mielestäni samaa tarkoittaa myös George Bernard Shaw:

“Tiedättekö mikä on pessimisti? Ihminen, joka uskoo että kaikki ovat yhtä inhottavia kuin hän itse – ja vihaa heitä siitä syystä.”

Ja voi Jeesus, kun joissakin sitä vihaa riittääki. En edes ymmärrä, miten sitä voikin niin riittää. Mää en jaksais semmosta elämää.

Oon lukenu edelleen jonkin verran etiikasta ja maailman eri uskonnoista. Täytyy jo varmaan todeta, että ei musta varmaan tule hyvää tunnustuksellista hihhulia niistä mihinkään… Kovasti yritin olla kristitty (ja toki tavoiltani olen), mutta ei. Ja ei musta varmaa oikein harrasta buddhalaistakaan tule, koska tykkään liikaa mukavista asioista. Mutta on monta hyvää ajatusta, joiden kanssa voin huomata olevani sammaa mieltä. Jotakin ydinajatuksia oon keränny tuonne “Sitaatteja” -sivulle.

Luin myös noita Mihaly Csikszentmihalyin kirjoja, jotka vaan yliopiston kirjastosta suomeksi tai englanniksi löyty. Ja huomaan ettiväni sitä flowta elämässä jatkuvasti. Sen saavutin tänä vuonna jäärata-ajaelemassa, pelatessa futsalia, pelatessa pleikkarilla, kirjottaessa kandia jne. Ennen kaikkea purjehtiessa. Se on mahtava tunne. Kaikki sujuu ja hetkeksi unohtaa omat vajaavaisuutensa, huolet, ympäröivän todellisuuden ja vaan toimii ja suorittaa. Flow on täydellistä eskapismia! Ei tarvi small talkata, ajatella muita, murehtia. Ja niikö Csikszentmihalyiki kirjottaa, monelle se on lähes jumalallinen tunne ja uskonnollinen kokemus. Ihan kuinka vaan, mutta ne hetket on syy siihen miksi meikäläinen jaksaa hengissä sinnitellä.

Tässä ehkä mun elämänkatsomus ja tavotteellinen elämäntapa tiivistettynä, niinku sen nyt pystyn hahmottamaan:

“Älä usko mihinkään yksinkertaisesti koska olet kuullut sen. Älä usko mihinkään tapaan koska se on kulkenut sukupolvelta toiselle. Älä usko yhtään mihinkään koska se on kirjoitettu johonkin pyhään kirjaan. Älä usko mihinkään opettajaasi tai vanhempaasi vain koska he ovat auktoriteetteja. Mutta kun havaitset ja analysoit, kun löydät kaiken olevan sopusoinnussa järjen kanssa ja kun huomaat että se on kaikkien eduksi, hyväksy se ja elä sen mukaan.”
-Buddha