Kun nyt satun tietämään, että tätäkin blogia lukee jokunen ihminen, jonka sormet on yritysten rahapussien nyörien ympärillä, niin puffatakoon seuraavaa:

Oulun yliopiston naisten futsaljoukkue voitti maaliskuussa Suomen mestaruuden Tampereella järjestetyissä SM-kisoissa, ja sai täten edustusoikeuden 18.-25. Heinäkuuta 2010 Kroatian Zagrebissa käytäviin opiskelijoiden futsalin EM-kisoihin. Naisten sarja on mukana ensimmäistä kertaa, miehet kamppailevat mestaruudesta jo seitämättä kertaa. Opiskelijoiden EM-kisoissa miesten ja naisten sarjoissa edustajia löytyy kaikista Euroopan maista, ja kisoissa kamppaillaan Fair Play –hengessä mutta hampaat irvessä.

Nyt joukkue kaipaa reissulle kipeästi matkan mahdollistavia sponsoreita. Matkan yhteiskustannukset kun ovat noin 10’000€, ja opiskelijajoukkueelle siis ymmärrettävästi melkoisen kovat. Fiksuina ja tiedostavina ihmisinä ymmärrämme monien yritysten tilanteen olevan tällä hetkellä vaikea. Meille pienikin tuki merkitsee kuitenkin nyt todella paljon!

Voimme tarjota näkyvyyttä hyvässä seurassa näillä sivuilla, samoin mainospaikat tulevissa peliasuissa ovat mahdollisia.

Ota yhteyttä, mikäli arvokisanäkyvyys alkoi kutkuttamaan…

Minäkin oon mukana tuossa joukkueessa, ja kyllähän jo kesä jännittää.  Joukkueen nettisivut (btw meikän käsialaa) löytyy täältä.

Annan mielelläni muutenkin lisäinfoa, ja otan avosylin vastaan kaikki vinkit firmoista, joista kannattaisi vielä kysyä!

Melko heikosti on kaupunki yms. tahot mukaan lähteneet, ja torjutuksi olen tullut varmasti enemmän ko suohirviön näköiset laivavalaat pilkun aikaan narikassa, mutta pakko vaa painaa ja yrittää…

Soi: Jätkäjätkät - Joku saa tietää

Lähin eile kohtuu ex tempore kaverin Facebook -kyselyn jälkee Rukalle laskemaa. Onhan se hauska lomapäivänä herätä ennen kuutta. Menomatkalla meinasin ajaa ojaan, enkä oikei Oulu-Pudasjärvi -välistä muista muutenkaa mitää, meni aika hujauksessa. Ehkä ihan kaikki aivoaallot ei olleet virittyneet valvetilaan sitte kuitenkaa. Tätä on tapahtunu joskus ennenki, kykenen kyllä puhumaan järkeviä ja toimimaa jne., mutta en kuitenkaa muista yhtää mitää. Joskus kesällä töihi aamulla ajaessa on tullu houkutusta “käyttää silmiä iha vähä kii”, ja reunassa on sepeliä pöllynny sen jälkee. Oon varmaan hazardimpi kuski aamusin ko moni rattijuoppo promilleissa.

Sää oli hyvä. Lämpötila päivän aikana plus kolmesta kuuteen, ja täysin vastoin kaikkia kotimaisissa laskettelukeskuksissa yleensä vallitsevia olosuhteita ei mitää välissä todellakaa palellu. Vaikka vesisadetta oli luvattu, aurinko paisto. Rinteethä oli aikamoista nöylikköä, mutta tulipahan ainaki jalat hapoille märässä lumessa itsensä rinteeseen toimittaneita etelän veteliä väistellessä. Hyvä päivä.

Aloin kotia päästessä vähä miettiä seuraavaa:

Minä: (Selitän jotai autosta kuuluvasta biisistä ja että bongasin sen Greyn Anatomiasta alkujaa.)

Kaveri: “Joo en oo ehtiny ees kattomaa Greyn anatomiaa kahteen viikkoon, kun on ollu niin kiire eroamisen ja muuttamisen kanssa.”

Minä: “No löytyyhän ne onneksi torrentteina netistä.”

Minä: “Ootko muuten kattonu True Bloodia?”

-Onneksi osaan sanoa kaikista lohduttavimmat asiat oikeaan aikaan ja osottaa syvää empatiaa. (Onhan mulla varmaan joku saatanan aivovamma.)

Soi: David Guetta feat Kid Cudi - Memories

Niinhä siinä kävi, että Oulu United voitti koko paskan viime viikonloppuna, ja meitsukin on nyt Suomen mestari ja tuleva EM-tason urheilija. Kiitos Oulun korkeakoululiikunnalle peliasujen lainasta, nimesimme ne kiitollisesti “biojätepusseiksi”, sillä värimaailma toi useammallekin mieleen nämä. Muilla joukkueilla oli slim fittiä, valmentajaa, kotikenttäetua ja aikalisää. Joillakin ehkä jopa taktiikka. Mutta ehei, me ei hävitty peliäkään.

Tilastonerona päättelin, että jos viiden joukkueen skaboissa häviää yhden ottelun ja voittaa loput on finaalissa. (Kyllä huomaa, että looginen päättely on sitä tasoa, että paikka korkeakoulussa on ansaittu.)

Ensimmäisessä matsissa pelattiin tasan 2-2 lopulta jumboksi jäänyttä G-pistettä vastaan. Eka peli oli Tampissa, jossa oli niin iso sisäpelikenttä, etten oo ikinä sellasella pelannu. Hieno mattokin, ja moderni halli noin kaiken kaikkiaan. Samanmoisia vois mu puolesta rakentaa Ouluunkin. G-piste olikin ainoa joka meiltä pisteen sai, ja se piste oli heidän ainoansa. Ei sekään huono peli ollu, tuhlattiin vaan kymmenen maalipaikkaa. Läpiajot päätty maalivahdin jalkoihin, ja hieman jännitystäkin ehkä turhaan oli mukana. Ite pääsin antamaan Sannalle niin Gutimaisen maalisyötön, että sitä kelpaa fiilistellä vielä monta viikkoa.

Toinen peli oli ennakkosuosikki ACE:a vastaan, jolla oli oikein valmentaja, ja jotka ovat kuulemma treenanneet tosissaan ja yhdessä. Hohoo. Toista peliä varten raahattiin pakaaseja Vapariin, ja saimme maistaa tamperelaista ghettoelämää Hervannassa persoonallisuushäiriöisten selittäjien kanssa. Vaparin kenttä oli huomattavasti pienempi ko Tampin, ja Vaparissa oli myös parketti, ja toisessa nurkassa katosta tippuvaa vettä. Pieni vesivahinko ehkä johtui tasakatolta pudottamatta jääneistä lumista? Peli oli aikas pirun kuuma, hauskana anekdoottina mainittakoon heidän (olikohan peräti kapun) heittämä kommentti Sanna T:lle, että “Toivottavasti loukkaannuit!” kun Sanna keräili kamppeitaan lattiantasosta. Sanna keräs muutenkin kunnioitettavan määrän mustelmia, palovammoja ja kuhmuja itseensä kahen päivän aikana. Ehkä pikku provoilu saattoi auttaa asiassa? Mutta tiukasta pelistä tuli voitto siitäkin, ja taistelutahto senku kasvo pikku ajeluiden siivittämänä. Hauskaa oli myös pelin tuomarin seuranta, oikeudenjakajana kun oli ehkä 13-vuotias poika. Saatto olla aika kova paikka katella yksin sivurajoja, kun 24 aikuista ämmää oli valmiina huutamaan korvan juuressa meni ne kummin päin vaan. Toivottavasti kaveri nyt ei täysin traumatisoitunu kuitenkaan suhteessa naissukupuoleen.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä unet jäi aika lyhyiksi, kun seuraavan aamun junalippujenostamista, bussiaikatauluja, aamupalaa ja kellojen siirtoa piti stressata. Yhden hampparin (muuta ei jaksanu enää ettiä, ja Hese sattu olemaan vastapäätä Hämeenkadulla) jälkeen nukahin noin 20 sekunnissa kun hampit oli pestyinä, ja villistä biletyksestä yöelämässä nähtiin korkeintaan unta. Saunakutsuihin ei edes kukaan muistanu vastata.

Sunnuntai -aamuna herätys oli talviaikaa klo 6, ja kesäajassakin aivan liian aikasin seittämältä. Mutta ei auttanu, ko piti ottaa kaikki shoppailtut kamat kantoon olkapäiden sijoiltaanlähtemisen uhalla ja juosta bussipysäkille, jotta päästiin taas Vapariin. Aamuyhdeksältä vastaan asettu Villiminkit, joka koostu kai Ilves-Kissojen pelaajista. Tässä pelissä viimistään joukkue ymmärsi, että ei meillä ole mitää hätää. Oltiin 1-0 häviöllä, ja voitettiin kuitenki 2-3. Seuraava peli oli vasta kahdelta, ja käytiinki syömässä oikein lämmin lounas pelien välissä.

Sunnuntain tokassa matsissa vastaan tuli Turusta AFC Campus, jotka olivat toivoneet kaikki pelinsä sunnuntaille. Ei siinä mitään, tyypit veti sitten viis matsia muutamalla vaihtopelaajalla, olivat kuitenki pronssipelissä. Sanna T lähti ekan pelin jälkeen kummiksi ristiäisiin, mutta tuli juosten lähes pelin alkuun mukaan. Vähä peli-innon mallia: “Joo no ne oli äkkiä ohi, heiteltii sitä vettä ja pidettii sitä kääröä sylissä ja syötii vähä ja sitte mää jo tulin takas, ne oli ohi puolessa tunnissa.” Peli oli varsinaista maali-ilottelua, ja voitettiinki 7-1. Hienoja maaleja joukossa oli, ainakin Ellun läheltä ja ylös -veto on painunu johonki mielen sopukoihin. Sanna T teki peräti neljä maalia. Tuomari ja toimitsijat ei iha enää pysyneet tulostaulun kanssa maalintekotahdissa mukana, ja välillä piti penkiltä aina huudella lisää maaleja näyttötaululle.

Finaaliin lähettiinki tosi hyvillä fiiliksillä. Taas raahattiin kamat Vaparista Tamppiin. Otteluohjelma ei ollu Tampissa sujunu iha suunnitelmien mukaan, ja meikäläisillä alko pieni hammastenkiristely, kun järjestävä osapuoli tuli ehdottelemaan, että jos pelattaiski finaali tuntia myöhemmin. Me ei oltais ehditty enää junaan, joten onneksi se kuvio ratkastiin heittämällä miesten rentosarjan sijotuspelejä helevettiin. (Mistä propsit, kerranki ei oltu prioriteettilistalla viimisinä! Niinku kerran jos toisenkin kun Naisten Ykkösen matseissa lämmittelyaikaa ei ole ollu jonku miesten mutasarjan vaatimusten takia.) ACElaiset olivat hiukka rauhottuneet edellispäivästä, vaikka kerran kyllä ainaki ite kerran kattelin keskialueella yhtäkkiä kattoa selälläni ja otin vähän happea vaihtopenkin puolella, kun joku ajeli ilmat pihalle. Rekkaria en ehtiny edes nähdä. Saatiin heti pelin alkuun maali, mikä helpotti kyllä todella paljon pelaamista. Ja määkin pääsin heittämään apinan selästä, ja iskin meidän toisen osuman pomminvarmasti keskelle maalia. Puoliajalle mentiin 2-0 johdossa. Toinen puoliaika ei ollu mitään maailman kauneinta futsalia varmastikaan, mutta pelattiin kuitenki varmasti ja jokanen kanto vastuuta koko vaihtonsa ajan, ettei pelaajia päässy vetämään omaa maalia kohti. Karvattii aika ylhäältä, ja kaveri kun alko olemaan aika paniikissakin, niin se kyllä tuntu toimivan. Kun ACE vielä otti viidennen kenttäpelaajan, viimeisteltiin 3-0 maali ja homma alko olla aika lailla taputeltu. Paniikki ei päässy nousemaan pelin missää vaiheessa, ja änskälläki oma maali pidettii puhtaana. Siitä kyllä aika suuri kiitos menee Lotalle, joka pelaa varsinaisesti futsalia FTK:ssa. Oikealla maalivahdilla oli aika iso merkitys siinä, miten peliä pystyy avaamaan, ja varsinkin siinä, ettei kalaverkot omassa päädyssä turhan usein heiluneet. Sitten peli onneksi jo loppuki 3-0 voittoon, ja ilo oli ylimmillää! Saatiin mitskut kaulaan, Ellu parkittiin turnauksen parhaana pelaajana ja Lotta nosti mestaruuspytyn. Pari kuvaa ehdittii ottaa ja sitte juostiin pikasuihkuun ja bussipysäkille ja juna-asemalle.

Lisää parempia Juha Peuralan ottamia kuvia löytyy kisasivuilta, lisääkin luvataan olevan tulossa.

Saatiin edustusoikeus Kroatian EM-kisoihin. Opiskelijoiden liikuntaliitto maksaa kaks tonnia arvioiduista 10 tonnin kokonaiskustannuksista. Nyt siis pitäis enää taikoa kaheksan jostain. (Lahjotuksia ja sponsseja otetaa vastaa). Ja viikko kesälomaa töistä. (Tosin Lääkäri-Lotta lupas kirjottaa kaikille vaikka saikkua.)

Soi: The Streets - The Escapist

Viikonloppuna pelataan opiskelijoiden futsalin SM-kisat Tampereella. Mukana on Oulu United ja Futsal Player from Hell. (What has been seen can not be unseen.)

Miesten peleistä löytyy livestriimiäkin, mutta naisten ei, tietenkään, koska ei ne ketää kiinnosta. Meillä ois vaa ollu täysin läpinäkyvät valkoset pelipaidat.

Soi: Tinie Tempah - Pass Out

Chamonixin reissusta kirjotan kuha jaksan. Akillesvammasena symppaan nyt Peksiä. Suomalaisista vakuutusyhtiöistä tosin ykskään ei korjausta olis korvannu urheiluvakuutuksen piirissä, koska tunnetustihan terve akillesjänne ei repeä eikä katkea. (Jännä homma, että kuitenki esimerkiksi mun ja erään ammattikendoyanarin akilleksia samaan aikaan kuntouttanu fysio oli vähän sitä mieltä, että kyllä niitä vaan katkeaa.)

Tämä video on aika mielenkiintonen. Iha niikö äijä kattois, että tuliko joku takaa nilkoille ja ku ketää ei näy ottaa epäuskosena askeleen ja sitten iskee todellisuus. Aijai.

Soi: Kent - Palace & Main

PS: Mielenkiintosta tietoa löysin vasta tänään tuosta Kentin videosta.

“The music video is a documentary filmed on a simple DV-camera by the director Adam Berg (brother of lead singer Joakim Berg). It features guitarist Harri Mänty as he travels to Las Vegas to gamble the entire video budget of 300 000 kronor (roughly 40 000 USD) on the roulette. He puts the money on black, and wins. In the end of the video he rides away in a limousine, cheering and sipping champagne. Afterwards, the profits were donated to Barncancerfonden, a fund for children with cancer.”

Oulussa pakkanen on paukkunut ennätykselliset 61 vuorokautta yhteen putkeen. Edellinen ennätys, 52,5 vuorokautta, on vuodelta 1978.

Kaleva

Ei naurata. Mutta toisaalta nyt kun on tuollanen -6, ni tuntuu ihan lämpimältä jo. Koko ajan sataa lisää lunta. Eihä ne ehi sulaa pois ennen kesääkään jos vielä sataa!

Viikonloppuna oltiin Soitappa Mulle -tiimin voimin Ukkohallassa pelaamassa hankifutiksen MM-tittelistä. Ei menny kovin hyvin. Taktiikka oli väärä, ja fyysinen kunto ehkä hieman heikko. Mutta hauskaa oli! Ja melkein maailmanmestareitahan sitä ollaan, kun juotiin lauantaina Ruotsin poikien mökki tyhjäksi kun ei baariin “mahduttu”. Ainakin viikon on vähä matskua nähtävissä SVT:n nettitelkussa, hankifutis alkaa 8:50 kohdalla tässä lähetyksessä.

Erityismaininta täytyy kyllä jakaa menomatkasta. 170km sijasta ajettiin 350km, ja 2h matkaan menikin viis tuntia. Vaan sattuuhan noita… S Vimparista ei tosin enää ikinä tehdä matkanjohtajaa.

Lunta sato perjantain ja lauantain ajan vielä koko ajan lisääkin, yhteensä reilu parikytä senttiä. Autoa olikin sitten sunnuntaina hauska kaivella.

Tässä höntyilee meitsu avauspelissä. Kyllä Kainuussa lunta riitti. Joillakin kentillä kentän keskiosa oli vähän tampatumpi. Reunat ja kulmat olikin sitten vyötärösyvyistä hankea. Ihme, ettei enempää lunta lopulta mennyt hihansuista, selkämyksestä tai niskasta sisään, sen verran tuli itseään välillä hangesta keräiltyä millon kroppa mihinkin ilmansuuntaan osottaen. Raskasta oli, mutta voin kyllä lähtä ensvuonnaki.

Soi: Ladyhawke - Manipulating Woman

KalPa haki täyden pistepotin, kun se kaatoi HIFK:n 5-2 Helsingissä. Ottelu oli perin kuuma, sillä kamppailussa vaidhettiin nyrkin iskuja kahteen kertaan.

Ilta-Sanomat

Jostain syystä mua on aina loputtoman paljon huvittanu, että kendoKOODIN mukaan maalivahtien pitää tapella keskenään. Jotenkin se vaan on pirun läpinäkyvää, että ne pehmusteet päällä luistellaan koko kentän pituudelta, että päästään ottamaan mittaa kaverin imurista. Siitä on spontaani kärhämöinti kaukana. “Meet me halfway” vois lähteä soimaan, kun nämä sankarit lähtee liikkeelle, ja nii kauan, että myllyt saadaan päätökseen.

“Meet me halfway, right at the boarderline
That’s where i’m gonna wait, for you”

Viime yönä oli taas hyvää trippailua. Uni sisälsi mm. jalkapallon pelaamista, heikoilla jäillä liikkumista, valkohaita ja vihanneksia. Mieleen jäi lause:  “Jos se näyttää vihannekselta, niin se mitä todennäköisemmin myös on vihannes.” Kyllähän sitä aamulla aina hieman omaa mielenterveyttään joutuu pohtimaan.

Eilen oli taas melkonen päivä. Ensin tuli matikanluennon aikana puhelu joka oli hämmentävä ja pisti pahalle mielelle, ja kun asiaa vähä selvittelin, niin lopulta päädyin tulokseen, etten ole tehnyt mitään väärin tai huonosti. Kuitenki rupes kiristämää nii paljo, että piti lähtä pois luennolta. Koulun jälkee menin harrastamaan anger managementtiä Mummon luo. Istuttamaan orkideaa, vaihtamaa halogeenilamppua (mikä osottautu kieltämättä melko haastavaksi hommaksi, kun munkaan sorminäppäryys ei meinannu riittää)  ja syömään. Oon kyllä hyvä lapsenlapsi. Mummon tekee onnelliseksi se, että joku syö tuputettua ruokaa, ja mut tekee onnelliseksi syöminen. Sitten menin vielä viemää Mummon papereita vanhempien luo ja silittämää ja ulkoiluttamaa koiria, ja terapioitumaan bisketin kermavaahtokaakaolle. Illalla piti lähtä Ninnun kans pelaamaa sulkista, mutta ko ei saatu vuoroa, ni mentiinki Ouluhallille juoksemaa ja tekemää lihaskuntoa ja sitte uimahallille vesijuoksemaa ja uimaa. Kaks ja puol tuntia näissä aktiviteeteissä sitten vierähti, mutta luulen, että tiistain juoksuharkkojen jälkeen se oli kuitenki iha jees toimintaa.

Tiistaina oli kyllä parhaat juoksuharkat tälle vuotta. Nyt oli taas juoksemisessa se fiilis minkä takia juokseminen on kivaa. Kun henki kulkee, mutta jalat ja järki ei, ja sitä vaan laukkoo eteepäi tyhmä hymy naamalla, ko ei voi enää käsittää ympäröivästä todellisuudesta muuta ko eteen satunnaisesti poukkoilevat jääkiekkojunnut.

Aloinki sitte miettiä, että kuinka pienistä asioista ja toisaalta monien asioiden summasta voi olla kiinni se, että miltä harjotus millonki tuntuu ja miten se onnistuu. Ehkä niin vaikea yhtälö, että ei koskaan mulle avaudu.

Soi: Onerepublic - All The Right Moves Tämä on tämän hetken ehkä hirvein biisi päähän soimiseen jäämisessä. Ja sitte ko huomaa äänialueen äärirajoilla hoilailevansa välillä “oool tö rait pleissees” niin voi herrajumala sentään, anteeksi maailma.

Tulin kattomasta salibändiä (OLS voitti 6-1, vaikka näin 5-0 enneunen ja olin valmis panostamaan siihen omaisuuteni), ja sen jälkeen menin äidin luo lokkeilemaan (=syömään ruuanjämiä). Katottiin taitoluistelua, mää tulin siinä vaiheessa paikalle ko kolme akkaa oli luistelematta. Ja sitten tuli Kiira ruutuun. Sanoin että kaatuu ainaki kahesti ja märsää, ja niihä se kaatu. Ja märsäs. Ja koko ajan vaa surkuteltiin että voi harmin paikka voi harmin paikka. Ja sitte alko se palkintojen jako, ja siellähä oliki Lepistö kakkosena?!? Mitäs helevettiä nyt taas? Onko se, että Kiira lentää perseelleen eteenpäin luistellessaan (iha oikeasti, eihä se edes tehny mitää siinä ko kaatu, paitsi kaatu seisovilta jaloilta) enemmät jorinat ansaitseva asia ko se, että Laura Lepistö oli kuitenkin kakkonen?

Jostai syystä kalloa kiristää Kiira noin muutenki. En tiedä miksi, mutta aina on kiristäny, ja nyt oon myöntäny sen rehellisesti itelleniki. (Eikä kuluneena viikkona ehkä vähiten TÄMÄN takia.) Ehkä sen takia, että se valittelee vatsakipuja kaikissa naistenlehdissä. En tiedä edes miksi tiedän kaiken tämän, mutta valitettavasti tiedän.

Onneksi Urkkaruudun ohjaaja oli kuitenkin samassa hengessä, ja näytti Lepistöstä sulokasta liitoa jään pinnalla, ja perseellään itteään keräilevän Kiiran. Buha. Myönnettäköön myös, että koko lajihan ei kiinnosta tai liikuta käytännössä ollenkaan, mutta kun se on laji josta saattaa joskus mitaleja tulla arvokisoissakin jos tuuri käy, niin onha sitä suomalaisen kansallisluonteen ohjaamana katsottava se kymmenen minuuttia vuodessa ja ilmaistava jyrkkiä mielipiteitä.

Naisfutis.netin osalta koittasin vähä tsempata. Alotin alottamalla oman blogin “Kärkkärin voimalla”. Nyt tarvis enää kirjottaa. Vaikka kyllähä tuolla nimelläkin jo pitkälle pääsee. Sain luvan tehä Andrée Jeglertzille kyssäreitä, ja nyt innolla odotan, että tuleeko ne takas liian provosoivina vai saisinko iha oikeasti vastauksia. Palloliittoon on jotenkin aina ollut aika vaikeaa saada minkäänlaista kosketuspintaa, mutta mu onni oli kyllä aikanaa meilata Outi Saariselle (joka nyt on elokuulle asti maajoukkueen managerinakin). Kummasti alko jutut edistymään ja asiat onnistumaan, kun aiemmin ei saanu edes vastausta. Kyllähä mää ymmärrän, että tämä o puuhastelua sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ku oon kuitenki kiinnostunu ja innostunu, ja en usko että se nyt haitoiksikaan ois, jos naisfutista fiilisteltäis netissä enempiki. Tai jotaki.

Metsästys oikeasti aiheesta jotakin tietävien blogistien lisäämiseksi jatkuu samoten. Viime vuonna oli kyllä huippua, ko Maria Virolainen ja Marianne Miettinen kirjotteli jonku aikaa. Virolainen ainaki huhupuheiden mukaan vois jatkaakin. Kenethä valitsis seuraavaksi uhriksi mailiahistelulle?

Huomenna on taas futsalia kahden pelin verran. Tällä kertaa pelataan Nallisportissa, eli kuitenkin Oulussa. Aion tsempata, enkä sössiä. Ja tehä muutaman maalinki, toivottavasti.

Jännä kyllä, mite se pallon tolppien väistä verkkoon potkiminen tuntuu olevan vanhemmiten vielä tyydyttävämpää ko pentuna. Kolotukset ja kiristykset unohtuu ees hetkeksi. Ja todettakoon Andersonin kolotusvalitukseen, että mää on sentää vissii 10 vuotta nuorempi tai jotai, ja koko ajan joku on hajalla tai muuten vaan kipeänä. (Eikä se todistetusti ole vaan hysteeristä luulotautisuutta.) Mulla tosin tähän asti hajoilu on rajottunu alaraajoihin vaan tähän mennessä. (-Mutta eiköhän sekin vielä muutu, kun treenaan lisää tätä.)

Soi: Dashboard Confessional - Vindicated

Von Juhana on taas piirrellyt tikku-ukkoja ja kirjotellut huikeita lyhytnovelleja. Uusista sarjakuvista suosikki on ehdottomasti Pessimisti-Essi ja tarinoista ehdottomasti tämä. Jatkossa löytyy taas nettisarjakuvalinkeistä laidasta.

Akvaario on nyt täynnä vettä ja kalojenkaan osalta ei ole tullut miestappiota. (En kyllä ota selvää noiden fisujen sukupuolista, paitsi yks miekkapyrstöämmä on varmuudella, ja se on melkonen kotidespootti. Kun äijämiekkapyrstö tulee vahingossakaa liia lähelle esimerkiksi syömää ruokaa ni tulee lähtö. Voin varmaa suosiolla unohtaa ne haaveet pikkumiekkapyrstöistä, koska tuo ei taida olla mikään match made in heaven.) Pumppu ja lämmitinkin toimivat, ilmeisesti, pistorasiaongelmia on vielä sen suhteen, että valonkin sais toimimaan. Haaparannassa oli eläinkaupassa kyllä kaikkia hienoja tavaroita ja paremmannäköstä hiekaa, pitää ehkä lähtä jossaki vaiheessa käymää sielläki kevään aikana. Nyt akvaariossa on jotaki soramonttuhiekkaa ja pari puunkarahkaa ja kasveja ja titanic. Voisin kyllä joku päivä ottaa kuvanki tiete.

Sunnuntaina olin pelaamassa futsalia kolme peliä. Ihan kivaa joo. Kivaa ei ollu se, että vaihtopelaajia oli yksi. Eikä se, että unohdin eväät. Saldona kaks tasapeliä ja yks turpiinotto, yks henkilökohtanen käsittämättömän katastrofaalinen kämmi, mutta toisaalta myös maaleja ja maalisyöttöjä. Ikinä en ollu aiemmi pelannu, mutta siellähä tuota mukana säntäili. Takas Ouluun Pudasjärveltä ajaessa jalat oli niin loppu, että ketaran siirtäminen kaasulta jarrulle ja päinvastoin oli tuskaa. Etureidet otti vähä raskaasti edellisen viikon urheilut (varsinki suhteessa siihen, että ei ole paljon mitään tehny muutamaan kuukauteen, ainakaan tosissaa). Ja menin heti yheksän jälkeen nukkumaan. Eli kyllä väsytti.

Tänää kävin jo yliopistolla hassuttelemassa yhdellä luennolla. Tästä sitä pitäs taas lähtä ja koko pitkä kevät edessä ja sitte pitkä kesä töissä ja sitten onki jo talvi. Elämä on ihanaa.

Natalie Portman’s Shaved Head - Sophisticated Side Ponytail