Kävin ostamassa Säästökuopasta maalia (jotta voisin pilata cd-kaappini, mutta se on täysin toinen juttu) ja jälleen kerran kyseinen kauppa yllätti. Halpakaupoissa on kyllä oma viehätyksensä. Esimerkiksi Lidlissä (tai Liidelissä, tai liiterissä, ihan miksi sitä nyt kukanenki haluaa sanoa) ostaessa voi kauhusta jäykkänä katsella hyllyssä juustoja, joita ei suomalaisista tuotevalikoimista löydy, ja muutenkin vastaan tulee ajoittain vaikka mitä mielenkiintosta. Tällä kertaa Säästökuoppa keräsi kyllä sympatiat hedelmäosaston kärpäsloukuilla. Kuinka hiton siistiä käyttää lihansyöjäkasveja banaanikärpästen orgioiden torjunnassa!

Paitsi että Hanna-Maria osaa uida, on vaaleatukkainen ja viimeaikoina onnistunut näyttämään erehdyttävästi naiselta, osaa hän kuulemma myös juosta. Ei kuitenkaan kovin hyvin, tai nopeasti. -Miksi en oikein ymmärräkään, miksi se on pitänyt raahata tuonne “Kaikki sodat on hävitty, mutta pari kertaa sentään voitettu Ruotsi miesten keihäänheitossa” -maaotteluun.

Huomaatteko upean laatikon oikeassa reunassa? Nyt voi reaaliajassa seurata mitä mu iTunes millonki soittaa. Useita biisejä voi kuunnella myös tässä selainikkunassa, kun painaa tuota play-nuolta. Lisäksi linkeistä löytyy Sohovi FM, joka soittaa mu musiikkikirjastojen perusteella huonoja biisejä nonstoppina. Ihanaa, että insinöörit ovat kalliine työtunteineen mahdollistaneet kaiken tämänki turhuuden ja itsensä tärkeäksi tuntemisen.

Kulttuurireissu Pietarsaareen sloganilla “Maakunnan rajoille, ja niiden yli!” vastasi odotuksia kohtuullisesti. Onhan se eksoottista ajella ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, jossa mummot ja papat tulee pyhävaatteissa vuoden -67 rattoreillaan körötellen kirkosta, ja ovat tientukkona 15 kilsaa, kun joku kylänvanhinten neuvosto on päättänyt että suoralla, keskellä päättymättömiä peltoja pitää maalata tien keskelle keltanen viiva. Odotin, että millonkahan tielle tulee poikittain amishkärryt, sen verran syvälle agraariyhteiskunnan historiaan tuollakin matkaa ehtii upota. Lisäksi täytyy mainita näiden eristäytyneiden, vekkuleiden kansanryhmien kyky keksiä ihan omia tieliikennesääntöjään, kuten eräässä keskustassa ollut kyltti, jota kukaan ohi ajava ulkopaikkakuntalainen ei vahingossakaan kyllä varmasti ehdi lukea; “Punaisten palaessa voit kääntyä oikealle, kunhan väistät vasemmalta tulevia.” -Jotenkin tuo vaan sotii kaikkea sitä vastaan, mitä autokoulussa ollessa koitin päähäni tankata.

Koska matkasuunnittelija ei ollut tehtäväänsä ilmeisen pätevä (…), jäi Pietarsaaressa ennen pelin alkua kahden hampurialaisaterian syöntiin (HUOM oon katabolisessa tilassa, tarvin proteiinia ja rasvaa!) ja nähtävyyksien katteluun. Joskus oon kuvitellu, että Kellon Kiviniemen kalasataman ja sen kahden neliön kokosen kalastusmuseon jossa on homeisia valokuvia ja puolittain maatuneita verkkoja mainostaminen nähtävyytenä on melkosta ittensä ja satunnaisesti Kelloon eksyvien karavaanarien huijausta, ja Pietarsaaren kalasatamaan 8km lepikon läpi ajaminen vasta pettymys olikin. Siellä oli aallonmurtaja ja yks vene, seki kuivalla maalla.

Itse naisten maajoukkueen peli Skotlantia vastaan oli ihan hyvää viihdettä, vaikka puoliajalla makkarat loppu just kun tilaamaan päästiin. Lisäksi otteluohjelmaan ei oltu viitsitty kirjottaa pelaajien pelinumeroita, koska ilmeisesti säästösyistä samaa ohjelmaa käytettiin keskiviikonkin ottelussa. En ihan ymmärtänyt tätä amatöörien puuhastelun ydintä pointtia, sillä vaiva laittaa kumpanakin päivänä vaikka joku lasertuloste sen kalliin kartonkisen neliväri-otteluohjelman väliin tuskin olis kaatanu yhdenkään urheilujärjestön budjettia.

Hyvää reissussa oli tietenkin seura, Maxin ja Ekin bongaaminen ja se, että Suomi voitti huonollakin pelillä 3-0. Henkilökohtaisena bonuksena näin vielä noita Pöllöliiton naisten EURO 2009 turnauksen pääjehuja, jotka vakuuttelivat että mulle kyllä on töitä, ja lupasivat hoputtaa Palliliiton tiedottajaa, joka on ollut ilmeisen kiireinen miesten A-maajoukkueen kanssa. Ilmeisesti minä ja mu palkkaus ei ole ollut sydämenasiana siellä, mutta maanantaina Herra Terävä kuitenkin soitti, pyysi lähettämään mallijutun ja kehu sitä seuraavana päivänä “hyväksi matskuksi” luvaten, että ainakin ensi kesän turnauksessa pääsen Media Officeriksi (uuh, titteli, täytynee painaa käyntikortteja). Lisäksi katotaan syksymmällä muita juttuja kuten maajoukkueen mahd. tiedotus, Naisten Liigan nettisivujen kehitystä, kunhan hää saan ohjelmansa rauhottumaan.

Jotenkin nuo hommat on kuitenkin sellasia mistä olen salaa aika saakelin innoissani, vaikka samalla pelottaa että kaikki menee ihan totaalisen puihin. Paitsi että oon vilpittömän kiinnostunu aiheesta, on mielenkiintosta olla tuossa mukana kun kyseessä on kuitenki aika iso projekti, ja tuskin se kovin heikkoa cv-kamaa jatkonkaan kannalta ois. Huonoja puolia on varmaankin työstä maksettava palkka joka tuskin taivaita hipoo, ja se, että en ehkä voi kirjottaa enää Palliliitto tai Pöllöliitto. Ehkä plussan puolelle kuitenkin näitä puntaroidessani oon päätelly jääväni, joten toivotaan noiden hommien toteutuvan nyt vaan mahdollisimman hyvin, ja aikataulun varmistuvan mahollisimman nopeasti. -Nyt tarvis enää keksiä, että millä sitä talven yli ittensä elättäis.

Kapan synttärit oli ja meni, ja Zibu näköjään on sensuroinu blogistaan kuvauksen mun yhden jalan jivestä. Keppien kanssa heiluessa jalkakeräsi lukuisia kannustavia kommentteja tyyliin “hyi tuo näyttää ihan ruumiin jalalta” ja “kuuluuko sen olla tuon värinen?”, mutta kyllä Pipsa räjäytti potin seuraavalla:

Tiäät sie Sofia, Rovaniemellä on yks semmonen mustalaistyttö joka kävelee just tuolla tavalla ko sie nyt. Se on serkkujen keskenää tekemä.

Vaikka muuttoon on vielä kuukausi niin kylmän sodan mittasuhteita lähentelevä tulevaan bunkkeriin sijoitettavan tekniikan haaliminen sen kun kiihtyy. Tänään vuorossa oli vedenkeittimen (ennakkovarotuksena sanottakoo jo nyt, että mu luokse ei sitten kannata tulla kahville, ellei aio tuoda ite kahveja mukanaan) ja leivänpaahtimen hankinta. Kävin Stokkalla joku viikko sitte vilkuilemassa valikoimaa ja valkkasin sieltä jo yhden Philipsin sarjan, mutta sepä tieten oli nyt leivänpaahtimien osalta loppu. Vedenkeittimelle olis vielä ollu aika sama millanen se on (paitti tietenki että pitää olla harjattua terästä tai alumiinia ja mustaa), kuha keittää nuudeli&teeveet (EEEHHH), mutta leivänpaahtimen kohdalla vaatimuslistaa sitte löytykin. Sanotaanko vaikka niin, että kun on kerran kaivanu OBH Nordican paahtimesta jossa ei ollu sellasta leipien nostosysteemiä paahtoleipänsä haarukalla, saattaa jatkossa haluta leivänpaahtimen, jossa vahinkomahdollisuuksien määrä on minimoitu.

Noh kun sitten pääsin Stockmannille asti, myyjä ystävällisesti totesi, että exclusive-lehessä on Braunin leivänpaahdin tarjouksessa 27€ (vai mitä olikaa), jota Braun ei ole pystyny maahantuomaan, että jos mää kysyisin että onko niillä sitä, niin sen pitäis myydä apaut 120€ Braunin leivänpaahdin samalla hintaa ko se tarjousleivänpaahtimen kuvatus. Noh, minähän kysyin ja sain jonku Red Dot Product Design palkinnonki voittaneen paahtimen sitten varsin siedettävään hintaa.

Eikä siinä vielä todellakaa kaikki. Kun kysyin, että oisko tuota samaa sarjaa vedenkeitintä, niin nehän tietenkin oli loppu ja poistumassa myynnistä, ja sain ylähyllyllä majailleen jälleen apaut 120€ arvosen näytekappaleen (jossa ei ole ees sormenjälkiä) senkin vähän normihintaa halvemmalla. Kaiken kaikkiaan alennus oli näistä saksalaisista ja toivottavasti lähes ikuisista laatutuotteesta n. 50%. Stockmannilta ostaminen on harvoin jättäny näin hyvän mielen.

Lisäksi seuraavat asiat on tehneet iha hyvän mielen:

• Ynjövi sai vaihtopaikan Uusi-Seelannista (mitehä tuo taipuu), lähtee sinne ensviikolla 27. pvä, ja pomppii nyt huoneesta toiseen hymy perseessä kun just jälkikasvua aikaan saanu aropupu. Positiivista tässä asiassa on siis se, että voin pölliä keskiviikon jälkeen Ynjövin sängyn kun euronkuvat silmissä vilkkuen möin omani kirjaimellisesti alta pois. (Oon nyt nukkunu sohvatyynyistä askarrellulla “vuoteella”.)
• Pääsen näillä näkymin joulunaikaan leikkimään surffaajaa Tyyneenmereen.
• Kävin harjotuksissa torstaina kattomassa, ja ahisti ja masensi paljo vähemmän ko ajattelin. Oikeastaan se oli ihan mukavaa. Mulle jopa keksittiin hommia laukasuiden videolletallentajana.
• Juttelin ja tuli jopa ihan hyvä olo itelle kun tajus, että ei kanna enää hirveästi kakkendaalia sisällää ja levitä sitä ympäriinsä.
• Jalalla voi jo seistä, mutta ei astua koska se kirraa nii hulluna. Pitää vaa ny venytellä jne. Mutta jotai toivoa siitä, että voin vielä joskus kuitenkin kävellä on nyt nähtävissä.
• Huomenna on päivällä naisten peli mitä meen kuvaamaan ja illalla Kapalon nelikymppiset joita varten ostin paidan johon mu tissit ei !SHOCK! mahdu. (No nyt selvis mihin se paino on reisistä mitä ilmeisimmin siirtyny.)
• Sunnuntaina on Pietarsaaressa naisten majupeli Skotlantia vastaan jota meen kattomaan. Ja johon oon ehkä saanu ruinattua ilmasen lipun.
• Vakuutusyhtiö ei voi olla maksamatta mu jalan leikkausta. Lisäksi saan tod. näk. lääkkeidenki omavastuuosuudet pois sieltä. Kela puolestaan maksaa mulle kuukauden ajalta sairaspäivärahaa, ja sovitusti saan silti syyskuulta opintotuen. (Ja nämä asiat oli aika helvetin pitkässä kuusessa toteuttaa.)
• Oikeastaan ainoa ahistava asia (ja se on paljon se, siis että vaa yks asia ahistaa) on se, että en tiedä edelleenkään, että onkohan mulla töitä vai ei, kun lupauksistaan huolimatta tämä työllistävä taho ei ole soittanut.
• Musta kerta kaikkiaan tuntuu että karma ja kosmos on nyt mallillaan ja mu puolella ja hommat sujuu.

-Onkohan se joku vaarallinenki tartuntatauti? Voiko siltä jotenki välttyä?

No. 1
Montakohan opintoviikkoa/pistettä/mitähä ne ikinä kerääkää sairaanhoitajille opetetaan otsikolla “Näin hämäät potilasta että voit tehdä sille kaikkea ällöä äkkiarvaamatta”? (Äidin mukaan opetetaan, mutta kurssikokonaisuuden nimi on “Ammatillinen vuorovaikutus”.) Oon nimittäin joskus ennenki huomannu tämän. Sen jälkeen kun olin lyöny kirveella etusormeni apaut irtipoikki ja siihen vaihdettiin ties kuinka monetta kertaa sideharsoja kouluterkkarilla, niin terveydenhoitaja katto suurennuslasilla, että yks irtonainen harson lanka oli jääny haavan sisää. Sitten terveydenhoitaja alko kysellä koulumenestyksestä ja onko meillä vielä koiria ja äkkiarvaamatta tuli ja nykäs sitä lankaa. (Muuten ihan hyvä yritys, mutta jälkikätee sitte selvis että se ei ollu lanka vaan jänteen osa, ja ei, se ei lähteny nykäsemällä irti.) Sama toistu taas tässä viime perjantaina tikkienpoistossa, kun YTHS:n sairaanhoitaja alko kysellä että oonko urheilija, kun ilmeisesti niillä näitä vaivoja on aika paljonki. Sitten kun päästiin sarjatasokysymyksiin aloin jo varautua hyökkäykseen ja kiipeilin pitkin seiniä pakoon, kun sen käsi tuli lähelle naama, kun se vaan halus “ottaa ripsen pois kun se ois menny kohta silmää”. -Jonka jälkeen se alkoki repimää niitä tikkejä mu turvonneesta ja jo kohtuu pitkäsänkisestä säärestä irti kehumalla kuinka hyvin oon haavaa hoitanu (no jos ihan totta puhutaan niin on se ei paljon varmaankaan vaadi, koska oon onnistunu tappamaan kaktuksenki). Nyt mietinki, että tekikö se tuplabluffin, eikä mulla ollu mitää ripseä todellakaa menossa silmää, vaa se vaa tajus että se eka harhautus ei toiminu ja koitti sitte luoda luottamusta ottamalla ripsen pois silmästä ja koittaa saada mut tajuamaan oman vainoharhasuuteni naurettavuuden. ARGHHHH!

No. 2

“Potilas on vatsallaa. Tehdään posteromediaalinen viilto akillesjänteen päälle. Edetään faskian cruriksen läpi jänteen pintaan. Peritendon on kiinnikkeinen ja sitä vapautetaan. Subcutaanisesti faskia cruriksen päällä vapautellaan subcutis faskian pinnalta promaximaalisuuntaan lähelle säären puoltaväliä ja tehdään tälle matkalle faskiotomia. Vuotoa ei kovinkaan paljon ole…”

-Okei, se saattaa olla vaan mu sairas mielikuvitukseni ja perijuurin tylsistyneet aivoni, mutta miksi tästä leikkauskertomuksesta tulee mieleen lähinnä huono (onko niitä muunkaanlaisia) eroottinen novelli?!?

No. 3
Ei kannata kuvahaku-Googlettaa sanaa “faskiotomia”.

No. 4
Kun meidän koirat kerjää ruokaa, vinkumalla, niille lähes poikkeuksetta joku antaa ruokaa. Kun mää pyydän kaks kertaa vuorokaudessa (mikä ei mu mielestä oo ollenkaa kohtuutonta) asiallisesti saada jotain syötävää, seuraa yleensä joko vittuilua, hakamussuttelua tai kommentti “vastahan sää eilen söit, oota nyt illalliseen joka syödään kuuden tunnin päästä”. Ilmeisesti en ole yhtä sympaattinen ja hoivaviettiin innostava kun koira. Mahtavaa.

No. 5
Uskomatonta mutta valitettavasti totta: vasen pohje on jo pienempi ko oikea pohje. En ois uskonu että se näi lyhyessä ajassa jo näkyy. Enkä ois edes uskonu, että mu pohkeet voi ylipäätään kutistua, koska ne ei oo ikinä olleetkaa mitkää mahtipohkeet jollasia valtavan fyysisen preesensin omistavalta targetilta (toh) vois odottaa. Jos ne ennen näytti maratoonarin jaloilta, mutta vähemmä jänteikkäiltä, niin nyt ne näyttää ei-jänteikkään anorektikkomaratoonarin joka on just vapautunu Auschwitzistä jaloilta. Surullista. Lisäksi, vaikka oon syöny paljon ruokaa sillon kun olen sitä julmien ja valta hattuun nousseiden perheenjäsenteni luonteesta huolimatta saanu, popsinu aikamoiset määrät lohturuokaa (sipsiä, jäätelöä, salmiakkia ja suklaata), ottanu päivittäin maksimissaan n. 200 askelta ja lopun aikaa maannu/istunu (lähinnä maannu), on paino vasten kaikkia odotuksia tippunu, ei noussu. -Mikä on joka tapauksessa aika paska homma tietäen, että se vähäki lihas mikä joskus on ollu kannettavana on nyt häipyny ja kovaa vauhtia transformoitumassa ihraksi.

No. 6
-Asioita, jotka yllättävää kyllä onnistuu yhdellä jalalla keppien kanssa könkätessä: retkipatjalle lattiantasoon meneminen ja siitä nouseminen, 26” pillilahkeisten farkkujen pukeminen ja riisuminen, Wii -pelikonsolin asentaminen, saunan lauteille kiipeäminen ja löylykiulun sinne raahaaminen.
-Asioita, joita on mahdoton tehdä: hiusten peseminen, hiusten kuivaaminen, säärikarvojen ajelu, hampaiden peseminen silmät kiinni, ruuan laittaminen, lakanoiden vaihto, koirien ulkona käyttäminen, asioiden kantaminen, pyykkien vienti kodinhoitohuoneeseen (SAATIKKA NIIDEN PESEMINEN).

No. 7
Sen mieltä ylentävän faktan tajuaminen, että mulla ei ole yhtäkään läheistä tai etäistäkää sukulaista, ystävää, kaveria tai edes tuttua, joka ois voinu viiä mut lääkäriin kaupunkii tänää kolmeksi, ettei mu ois tarvinnu pelkällä raivon voimalla kävellä kepeillä kilometriä bussipysäkille. JA TAKASIN. (Vielä enemmän pelkän raivoin voimalla, mutta hikisempänä).

Pakollinen Phelpsosio, jonka jälkeen päästään itse asiaan: Phelps on voittanu kaiken, laskenu kahdesti äärettömään, osaa levitoida ja parantaa parhaillaan syöpälapsia pelkällä katseellaan.

Huolimatta siitä, että en siedä uimalajeja enää kun sen verran että voin todeta Hanna-Marian olkapäiden olevan altaassa hitusen vähemmän pelottavat kun iltapuvussa patsastellessa, on olympialaisista löytynyt uusia suosikkilajeja. -Kuten esim. kenttäratsastus, jossa lähes joka kisoissa vähintään yksi ratsastaja (ja usein monta hevosta erinäisten murtumien ja niitä seuraavien armomurhien seurauksena) heittää henkensä kaakin veivattua kuperkeikan cross county osuudella. Pettymyksekseni ilmeisesti nyt kuitenkin pääsi käymään niin, että tämä jalo urheilulaji ei ole vaatinut kuolonuhreja. Jännää se silti oli, ja joka kerta kun hepan jalat kiksas johonkin kiinteään puuntukkiesteeseen, niin aina oli mahdollisuus että käy pahasti. Esimerkiksi nykyuinnin saattaminen vastaavalle intensiivisyystasolle vaatis muutaman erittäin nälkäsen ja ison valkohain nakkaamista altaaseen. -Mikä sitten alkaakiski lähennellä toista uutta suosikkiani, uppopalloa, jossa ämmät ja ukot ihan tosissaan raapii, hakkaa ja hukuttaa toisiaan minkä ehtivät ja välillä pallo menee ehkä vahingossa maaliin.

Kaikista suurimmat ihottumat kisoissa on tähän mennessä aiheuttanu jatkuva halailu ja perseelle läiskiminen. Enkä nyt tarkota varsinaisesti tätä, enkä edes tätä! Herrajumala sentään, musta tuntuu että puolet melkein-lentopalloa- mutta-paskempaa-paitsi-että-urheilijat-kaivaa-jatkuvasti-rantahiekkaa-uikkareistaan, lentopallon ja lähes koripallonki lähetysajoista menee siihen, että joukkuetoverit halailee, läpsii ja kourii (!!!) toisiaan oikein antaumuksella joka helvetin välissä, eli:

a) jokaisen hienosti voitetun pisteen jälkeen (mikä on kai vielä ihan ok)
b) jokaisen voitetun pisteen jälkeen
c) jokaisen täpärästi hävityn pitkän pallorallin jälkeen
d) jokaisen helposti turpaan otetun pisteen jälkeen
e) aina senki jälkeen ko kaveri on totaalisesti kussu koko homman kaivamalla nenäänsä
f) ilmeisesti ihan muuten vaan

Vittu, pelatkaa!

Yleisön pyynnöstä - ja niistä huolimatta - Sohovin Päivyri on taas takaisin vuoden koomailun jälkeen entistä ehompana.

Ei ole tuottanut suurempaa tuskaa olla vuodattamatta asioitaan enemmän ja vähemmän julkisesti, mutta koska sairaslomaa on jäljellä vielä 25 päivää ja olen kahlannu jo netin läpi ainakin viidesti, lukenu kaikki keskenolleet kirjat, ladannu torrentteina kaikkien lempisarjojen näkemättömät jaksot (ja katsonu ne) ja harkitsen jo vakavasti jonku käsityön alottamista ajan tappamiseksi, niin saattais olla ihan hyvä hetki alottaa kirjottaminen taas. Bon Appétit kaikki kyylät ja kyylänmieliset.