Paskasta tuurista puheenollen. Kävin aamulla koululla istumassa yhen kurssin luennot, vaikka aamulla olo oli vähintäänkin outo. Sitten juoksin vessaan oksentamaan. Matkalla autolle oksensin vielä toisen kerran. Sen jälkeen oon oksentanu n -kertaa, istunu pöntöllä ja itkeny kylpyhuoneenmatolla. Mikään ruoka tai juoma ei pysy sisällä ees vähä alusta, olo on jo vähintäänkin raadokas ja kuumetta on 39,2. Missä vaiheessa saa antaa periksi ja soittaa äidille?

Yläkerran naapuri on vissii kans käyny Ikeassa. Se on nyt kohta viikon naputellu ja ruuvannu, tiputellu tavaroita ja kiroillu tuolla aamusta iltaan. Kohta menen pimpottamaan, että tarvisikko iha oikeasti apua, kun ei vaikuta sulla tuo homma etenevän oikei yksikseen. Lisäksi tekis hulluna mieli mennä ja viedä pyörävaraston oveen lappu, että koittakaapa nyt vittu iha oikeasti hoitaa se ovi aina lukkoon ko ottaa päähän ja pelottaa että ihQ-maasturi vielä pöllitään, mutta en oo vielä oikei vakuuttunu, että tällä kerrostaloeläjän kokemuksellani oon oikeutettu moiseen. (Montakohan sivulausetta tuossa oikein oli?!?)

Tässäpä on tapahtunu aika paljo kaikkea ja toisaalta ei mitää. Koulu on ja jatkuu kiireisenä, tuparit ja synttärit meni iha hyvi ja en enää edes keksi mitää ostettavaa kämppään. (Voin laittaa teille kaikille sairaille pikku stalkkereille kuviakin joku päivä, mutta sitä ennen pitäs ehkä siivota.)

Pöydän ja kirjahyllynki sain ostettua (öö, ja lisäksi tiskiharjoja, pyyhkeitä, kaks mattoa, koreja, laatikoita, siivilät, juomaratin, talvikengät, pipon, hanskat, Haglöfsin repun ja shortsit ja koin pakottavaa tarvetta ostaa teltanki mutta pystyin vastustamaan, kaktus Ramlöösaa 9 x 1½L, Haribon karkkeja, Fanta exotic thrilliä ja varmasti iha helvetisti kaikkea muutaki mitä nyt ei voi muistaa) kun käytiin perjantaina Äipän kanssa syyslomareissulla Haparandassa. Sen verran väsytti syysmyrskyssä tuulessa ja sateessa pimeällä tiellä takasin ajellessa, että jonkinlaisessa transsissa meni matka Kemi-Ii välillä ilman minkäänlaista ajantajua tai muistikuvia siitä, että ylipäätään ajoin.

Mika Nousiaisen “Vadelmavenepakolaisen” just lukeneena (suosittelen vahvasti) vois iha Haparandan kunniaksi kertoa muutamia asioita, jotka on rajan tuolla puolen paremmin:

• Urheilukaupoissa saa palvelua, ja siellä on ihania teknisiä vaatteita ja valikoimaa; tuntuu hetken jopa siltä, että ei elä Neukkulassa
• Urheilukaupat julkasee aikakausilehtiä jalkapallosta, ja lehden jutuista on kaikkien tasa-arvolakien mukasesti puolet (tai ainaki melkei) naisjalkapallosta
• Huonekalut on halpoja, ja jopa halpahuonekalukaupassa saa palvelua
• Kassaneidit hymyilee
• Fanta Exotic Thrilliä saa kaupasta
• Ramlöössaa saa kaupasta
• Parempia karkkeja saa kaupasta (niinkö Haribo, Läkerol o.s.v.)
• Kaakao, jota saa kaupasta, maistuu oikeasti kaakaolta
• Sieltä saa ja on aina saanu parempaa vadelmahilloa halvemmalla (tämä tuli ilmastua jo v. 2005)
• Ihmiset ei tupakoi julkisilla paikoilla
• Ne nuuskaa
• Ne laittaa nuuskapussit roskiin, eikä heittele ympäri maita ja mantuja
• Ihmiset ei jonoissa (jos niitä ylipäätään on, Ruotsissa uskotaan vielä palvelukulttuuriin) ala huokailemaan ja tökkimään kärryillä edellä olevaa nilkoilla
• Ruotsissa on oikeita Nobelvoittajia, eikä vaan joku läski polvivammanen joojoo-mies ja joku joka öö, no, jotenki siihe liitty vissii muurahaiset ja sitte ruoho ja lehmät

Eilen pelasin eka kertaa livepokeria ja padawanina beattasin jedin (pakkohan se on nyt kertoa koko maailmalle) ja meni muutenki iha semi ok:sti. En hajottanu kortteja enkä kämminy dealerinäkää. Yhe käden pelasin väärin, mutta muuten voiton ja mu välissä oli vaan paska tuuri. En tiedä mihi mu hyvä tuuri elämässä noin ylipäätään on kadonnu, pentuna kun mulla oli käytännössä Midaksen kosketus, voitin kaikki maholliset kilpailut mihi osallistuin ja arpajaisistaki tuli aina se herkkukori.  Ilmeisesti käytin sen onnen sitten alle 16-vuotiaana loppuun, sen jälkeen ku tämä kaikki onki ollu enemmä ja vähemmä yhtä samaa epäonnistumista. Mihin tahansa koskee tai sekaantuu ni paskaksihan se muuttuu, tai vähintäänki menee täysin puihi.

Huonosta tuurista päästäänki enemmän ku kätevästi ilmeisesti aika saakelin rumaksi jäävän vasemman akilleksen nykytilaan. Joka ei ole kamalan hyvä. Liikkuvuus jalassa on palautunu tosi hyvin leikkauksen jälkee, ja tasapainotteluki sujuu oikei hyvin tunnollisen tasapainolaudalla harjottelun ja fysion harjoitteiden tekemisen vuoksi. Mutta hittolainen. Olisin jo toissa viikolla saanu alkaa juoksemaan, mutta tuo saakelin ketara oli tulehdustilassa. Ja on edelleen. Eli ei saa juosta eikä tehdä paljon muutakaan ko pyöräillä. En enää kerta kaikkiaan tiedä. Alkaa vaan usko totaalisesti loppua siihen, että tuolla joskus vielä aktiivisesti pelattais. Tai ylipäätään elettäis normaalisti. Palan tunnetta kurkussa ja itkuntihrustusta tämän takia on aiheutunu jo enemmän ko laki sallii. Mutta ei kai se auta ku yrittää edelleen ja kuntouttaa (ja pettyä). Pään hajoaminen tämän asian kanssa alkaa olemaan jo sen verran vakavaa, että tarvin kohta jotain helvetin mentaaliterapiaaki. Koko elämänsä kun on ollu kuitenkin erittäin aktiivinen liikkuja muodossa jos toisessakin, niin mitään tekemättömyys pistää masentamaan pahasti. Ei pysty keskittymään, ei nukkumaan, eikä oikei olemaankaa. Mää tarvin päivittäisen dopamiinini ja serotoniinini (niin niin). Enkä oo vielä keksiny korvaavia tapoja hankkia niitä, ehdotetut irtosuhteet ja narkkaroituminen kun ei (ainakaan vielä) vaikuta kovin potentiaalisilta vaihtoehdoilta.

Koska tänne mitään kirjottamattomuus ahistaa kaikkien muiden aiheiden lisäksi, niin mennään siitä mistä aita on matalin. Hauska kissa&insinöörivideo olkaat te hyvät.

Tänään sitten alkaa aikuisuus teinivuosien auttamatta loppuun kuluttua. (Isä tosin luuli, että täytän jo 22, mutta pikkuvikoja.) -Muuten saattais naurattaakin idea tuosta, mutta ku tänäkin aamuna koin jälleen pakottavaa tarvetta silmänympärysvoiteen ostoon, niin kai se vanhuus sieltä oikeasti tulee. Ainaki fyysisesti. Ensimmäisenä järkevän aikuisen tekonani kävin  nimittäi heti aamulla ostamassa synttärilahjaksi uuden lelun: Asus Eee PC 901:sen

-Vaan taitaa demetiakin alkaa iskeä. Kun ikä ja osote muuttuu yhtäkkiä täytenä yllätyksenä ja täysin pyytämättä, niin kaupassa piti alottaa jo kolmas arvontakuponki ennenkö tiedot oli edes vähän sinne päinkään. Hävetti, ja piti kantaa ne persiilleen menneet laput roskiin ja sitä ennen vielä repiä ne silpuksi.

Tänään ei synttäreitä juhlita, mutta perjantaina onkin sitten yhdistetyt kakskymppiset ja tuparit. Ninnua (joka muuten lauantaina veti avarilla allekirjoittanutta naamaan sen verran suurella tarmolla, että kulma repesi auki ja veri lensi) lainatakseni: “Varmaan tulee olemaan vuoden kaks rankinta viikonloppua peräkkäin; eka kaudenpättäjäiset ja sitten heti seuraavana viikonloppuna Sofian booli.”

This post was brought to you from Coffee House. Myyjä mulkoilee pahasti, mutta minähän en lähe ennenkö akku loppuu. (Sisälukutaitoset ehkä ymmärsi, että kämpillä ei edelleenkään toimi netti.)

En muistanukkaan kuinka paljon inhoan syksyä. Ja no sanottakoon samalla, että inhoan talveakin, kun tämä shaibeli kuitenkin lähikuukausina vaan pahenee. Ei tee aamu mieli edes herätä kun palelee, nousta sängystä koska palelee, kattoa lämpömittaria koska ulkona on kuitenki kylmä, lähtä matkustamaa yliopistolle koska ulkona on kylmä, ja erityisesti, koska yliopistolla on sisälläkin aivan helvetin kylmä. EN_TAHO.

Tiedättekö muute kuinka vaikeaa voi olla rekisteröidä S-bonuskortti Elisan asiakkaana niin, että vois saada niistä parin euron puhelinlaskuistaan (käytän puhelinta lähinnä herätyskellona) bonusta? Mää voin kertoa: Aika saakelin vaikeaa!

Ylipäätään en ois enää Elisan asiakas jos voisin valita, mutta ilmeisesti oon joskus vuonna X (16-vuotiaana veikkaan, siis puoli vuosikymmentä sitte) kirjottanu lappusen jossa sitoudun 12kk sopimukseen joka pitäis päättää vähintään kaks viikkoa ennen seuraavan sopimuskauden alkua tai sopimus jatkuu automaattisesti. Ei niin muuten, mutta jos ei ole hajuakaan, että millon se sopimuskausi noin ylipäätään alkaa ja loppuu, on aika vaikea ajottaa tämmösiä sulkuilmotuksia kun vuodessa on kuitenki 52 viikkoa (tai jotai sinne päi).

No, ensinnäki, tuo lappunen minkä sain Prisman “pankista” mukaan ko liityin asiakasomistajaksi. Se on ihan berssistä. Palvelunumero johon rekisteröitymisviesti pitäis lähettää ei ole olemassa enää. 16252 onki 18252. Ja sitten nuo ohjeet “näin löydät asiakasnumerosi kortista” on tietenki toteutettu vanhoilla korttipohjilla, ja kun mun kortti ei näytä vähääkää yhdeltäkää noista mallikorteista (tämä on sellane aivopieru kun “S-Etukortti Debit”, ihan vaan jotta elämä ois mahollisimman vaikeaa) joten vaikea sanoa millä logiikalla näistä numeroista pitäis nyt joku sarja poimia, vai pitäskö ollenkaa.

Jonotin 7min 40sek Elisan asiakastukeen, olin näppäilly kaikki ihan oikein (”odota, jos asiasi koskee muita asioita”, joo, odotan), odotellu, että joku vastaa nauhotteen välillä todetessa, että olet jonossa, netissä on ohjeita (joista sulle ei ole hyötyä), jonotus maksaa, ja sitten nauhote sanoo: “Valitettavasti emme voi tunnistaa valintaasi, ole hyvä ja yritä uudelleen”. Mitä vittua?!? No en ole vargod enkä varmasti yritä. Seuraavaksi koitin soittaa S-ryhmän asiakasomistajapalvelunumeroon, jonka numero, btw oli muuttunu sekin, eli jos on asiaa sinne ei kannata soittaa 0800120687 vaan 010765858. Huvikseni koitin sitten jonottaessa lähetellä kaikkia mahollisia numeroyhdistelmiä mitä kortista irti satunnaisotannalla, logaritmeillä ja sumealla logiikalla sain tuohon rekisteröimisnumeroon (viestin kun ois pitäny olla ilmanen). Ja jossain vaiheessa sieltä tuliki “S-Bonus rekisteröintisi on vastaanotettu”. En jaksanu jonottaa puhelimessa niin kauan että joku ois vastannu, Bonuksena S-ryhmän jonotuspuhelimessa oli vielä varmasti asiakkaita karkottamaan suunnattu jonotusmusiikki, joka kai muistutti lähinnä jotain epämääräistä peltikatolla hyppimistä kovassa tuulessa.

Nyt vaan mietin, että kauankohan mu pitää kerätä bonuksia että saisin niillä maksettua edes nuo tämänpäiväset jonotuskulut, ja toisaalta, että kenelleköhän nuo Bonukset nyt loppupeleissä oikein menee… Saa pitää kyllä hyvänään, mää en enää jaksa yrittää.

Eilen käytiin äidin kanssa neljättä kertaa ettimässä mulle verhoja ja mattoa. Matto löytyki suhteellisen vaivattomasti, KodinAnttilan verho-osastolla sen sijaan kuluki tovi. Ja ois kulunu pitempäänki, ellei Äipällä ois ollu nii kova kiire kotia kattomaa Lipstick Junglea. -Joka on kai, ymmärtääkseni, päivitetty Sinkkuelämää kun edellisen näyttelijät kuolee kohta vanhuuteen ja Cashmere Mafiaki floppas. Eniveish aiheutimme ilmeisesti kaaosta ja hämmennystä muissa asiakkaissa (ykski täti koitti peitellä repeilyään verhojen keskellä heikosti siinä onnistuen). Äipän mielestä mulla on ankeampi maku kun Neukkuvaltuustunnalla ja minä taas en halua että mu asunnon olohuone viestii bordellihenkeä jne. Ilmeisesti molemmat on vielä kohtalaisen SM-henkisiä, sillä; a) minä ostan kuitenkin just ne asiat jotka haluan b) äiti varmasti tähänastisen yhteiselon perusteella tietää sen c) silti lähdetään kauppohin kinastelemaan. Mutta joo, nyt on verhoja. Seuraavaksi jalkaudumme varmaan Ikeaan joku tämän kuun viikonloppu metsästämään mulle pöytää, toista mattoa, tuoleja ja kirjahyllyä. Tuskin maltan odottaa.

Ihan ensiksi pitänee myöntää Kai Telanteelle viimeaikojen suurimman riemuidiootin titteli. (Erinomaisena kakkosena casessa tuleekin Hännystelijä-Tuomi-Nikula.) Ei herrajumala sentään. Mies ei ole tehny mitää muuta ko virheitä ja pyörtäny omia sanomisiaan päivän sykleissä tuhoten sen vähänkin johdonmukaisuuden, jonka vielä joku päivä sitten kykeni toimissaan osottamaan. En ymmärrä miten tuommosta päätöksenteko- ja lausuntokulttuuria harjottava äijä on ylipäätään päässy tuonkaltaseen asemaan. (-Eikä tämä nyt ole ainoastaan mun mielipide, vaan myös erään johtajuuden luennoitsijan ja joidenki pisnespisnes-pomojen joiden kanssa asiasta olen jutellu.) Eiköhän kohta ovi Almassa pauku. Tässä esimerkkihaastattelu: Ilta-Sanomat. Erityisesti repeilytti kyllä uutinen, jonka mukaan Telanteen kotona on nyt turvamies. Sehän oiski aika saatananmoinen skenaario, että vihaiset homot hyökkäis ovista ja ikkunoista sisään ahdistelemaan Kaita!

Sain muuten asunnolla lopulta toissapäivänä kaiken mahdollisen toimimaan. Kaiuttimista kuuluu pelikonsoleiden, soittimien, television ja tietokoneen ääni. Tämän lopputilanteen saavuttaminen vaati lopulta insinöörin päivystyspuhelimeen soittamista ja kahden lisäkaapelin ostamisen. Mutta nyt toimii. Kaikki. Mitä nyt vahvistimen mukana oli tullu väärä kaukosäädin ja pitää valittaa. (Se taannoin mainostettu Stokkan vedenkeitin ei muuten myöskään toimi, vedän kaikki hyvät puheeni takasin ja menen valittamaan.)

Osasin jopa vaihtaa ite kattolamppuun pistokkeen, vaikka sitä joku epäilikin. Taidanki alkaa tekemää sähköurakointeja, siinä kuulemma tienaa hyvin. Kyllähän tässä on nyt ammattitaidosta jo vahvat näytöt takana.

Vieläkö laajakaista rupeais toimimaan ni voisin muuttaa kokoaikasesti keskustaan. En kuitenkaa päivääkää ennen sitä. Kuvitelkaapa nyt ihan oikeasti tilanne kun tuun viiden aikaa yliopistolta kotiin, katon postit, luen Kauppalehen ja sitten mietin että mitäköhä helvettiä tässä tekis?!?

Ikävää on tässä lähiaikoina saapunu tieto siitä, että en pääsekää joulusella sinne Australiaan ja Uutee-Seelantiin. Voi vittujen esiäitivittu kun voi ottaa päähän. Lisäksi Kela päätti olla maksamatta viime kuulta opintotukea tai asumislisää, vaikka palvelutiskityttö kovasti oli sitä mieltä että maksetaan (eli suomeksi sanottuna oon nyt eläny hintsusti [puolella tonnilla] yli kuukausittaisten käyttövarojen). Töistä talveksi ei ole tietoakaan, Virpiniemessä vika työpäivä huomenna. Vähä jännittää että pitääkö syödä lunta.