En nyt oikein taas ymmärrä, että minkä logiikan mukaan tuo oikean laidan palkki arpoo, että näyttääkö se linkit ja blogilinkit vai ei. Ei hajuakaan mistä johtuu, tai varsinkaan siitä, miten sen voisi korjata.
Päivitystä: Nonni, vika ei ollu edes minussa tai vähäisessä ymmärryksessäni, vaan webbihotellipalveluntarjoajassa. Nyt kaiken pitäs taas pelittää.
Juoksin tänää Ninnun kanssa jäähallia ympäri 80 minuuttia keskisykkeellä 149. Herrajumala sentään, että ihminen voi olla poikki.
-Ja toisaalta onnellinen, että ilman minkäänlaista peruskuntoa pystyy tuommoseen.
Oon tullu vähän siihen tulokseen, että tuun yleensä hyvin toimeen ihmisten kanssa jotka talvisin käyttää pitkiä kalsareita (eikä mitään helvetin leggingsejä, vaan pitkiä kalsareita, sanosin piste jos se minkään kielioppisääntöjen mukaan ois mahollista tähä lyödä) ja talvikenkiä.
Ehkä se just viestiiki jonkinlaista älyllistä pontentiaa ja realismia, että on aikusikään mennessä kyenny yhistelemään asioita sen verran, että:
Myös villasukat jalassa sisällä juokseminen katsotaan eduksi.
Luentovälikohtaus Linnanmaalla koettiin uhkaavana
Tiistaina 18. marraskuuta kemian laitoksen luentosalissa Linnanmaalla sattunut välikohtaus oli uhkaava, mutta ei aiheuttanut välitöntä vaaraa luennolla olleille opiskelijoille, luennoitsijalle tai laitoksella liikkuneille muille henkilöille.
Tilanne syntyi, kun luennolla ollut opiskelija esitti luennoitsijalle kysymyksiä, mihin luennoitsija totesi kysymysten jättöajan kuluneen umpeen. Vakiintuneen käytännön mukaan opiskelijat toimittavat kysymyksensä luennoitsijalle etukäteen kirjallisina.
Opiskelija poistui salista, mutta palasi mukanaan kolmimetrinen koivunrunko ja kirves tavoitteenaan saada huomiota. Luennoitsija rauhoitteli opiskelijaa, joka istuutui paikalleen ja pysyi luennolla rauhallisena loppuun asti. Luento jatkui häiriöttä, joskin jännittyneenä. Tapahtuma-aikaan luennolla oli noin 60 opiskelijaa. Tilanteen arvioi yliopiston johto. Asiasta tehtiin ilmoitus poliisille, joka pidätti opiskelijan myöhemmin tämän asunnosta. Poliisi tutkii asiaa. Oulun yliopistolla on vastaavien uhkausten, ylilyöntien ja pilojen suhteen nollatoleranssi, mikä tarkoittaa, että kaikki vastaavat tapaukset otetaan vakavasti. Yliopistossa laaditaan parhaillaan ohjeistusta ja toimintamallia tämänkaltaisten tilanteiden varalle.
Pertti Hoskio
turvallisuuspäällikkö
Hauskaahan tässä on. No. Oikeastaan kaikki. Tuo puu oli kaadettu Yliopiston edestä. Aamulla johtamisen kurssin ryhmätyötä tehdessä myös selvis, että kyseisen janarin kotiin oli tehty mittava poliisien mylläysoperaatio, samassa kämpässä kun asui ryhmän toisen tytön (poika?)ystävä joten ensi käden tietoa kauhistuttavasta tapahtumasta oli jaossa heti aamutuimaan.
Tässä vielä eri lehtien nettisivujen kommenteista kerätyt parhaat palat:
Nyt pitäisi tietää oliko uhkaus todellinen? Oliko nuorella herralla kirveen ja halon lisäksi myös tulentekovälineet?
Joko nyt viimein ymmärretään ettei tavallinen, yksityinen ihminen tarvitse kirvettä tai koivuhalkoa mihinkään! Kirves on tehty hakkaamista ja lyömistä varten, ei mihinkään muuhun! Lämmityskin voidaan toteuttaa nykyaikana ihan muuten kuin julmasti puustoa pahoinpidellen ja halkoja käyttäen. Halkoakin on monesti käytetty maassamme pahoinpitelyyn ja tappamiseen. Niin kauan kuin sallimme ympäristössämme vaaralliset esineet, tällaista tapahtuu!!
Koivuhalot tulisi kieltää, ettei vastaavaa enää tapahtuisi, tai niiden hankinta pitäisi ainakin tehdä vaikeaksi, ja hallussapitoluvan saamiseksi tulisi saada ainakin kahden eri lääkärin lausunto siitä, että on henkisesti pätevä omistamaan koivuhalon.
Opiskelija oli yrittänyt kysyä proffalta kurssiin liittyvää kysymystä eikä ollut saanut vastausta. Tähän opiskelija oli ilmoittanut tekevänsä protestin johon proffa oli vastannut “tee vaikka nuotio, puut saat hommata ite”. Kyseinen opiskelija lähti luentotauolla pois ja palasi luennon jo jatkuttua 3-4 metriä pitkän koivun rungon ja kirveen kanssa takaisin ja kysyi proffalta mihin nuotio laitetaan (ja laittoi puun ja kirveen maahan). Proffa käski kysymään vahtimestarilta jota tämä opiskelija lähtikin sitten etsimään. Hän palasi eikä kuulemma ollut löytänyt vahtimestaria, ja istui kuuntelemaan luentoa.
Mutta kai se sitten oli lööpin arvonen case.
En melkei kahtee viikkoo oo voinu nukkua nii pitkää ko haluaisin (osin sen takia että koko viikonloppu meni ilmaseksi exceleitä naputellessa kiljuvien lasten ympäröimänä ts. toimitsijana jalkapallotapahtumassa). Eilen tuntu sitten, että nyt on pakko ottaa tauko tästä kamalasta nukkumattomuusoravanpyörästä. Ajattelin siis, että pidänki tänään ommaa lommoo, enkä mene käymään yhdellä luennolla. Onnistuneesti 14 tuntia nukuttuani kun sitten avasin mailin (koska sehän on heräämisen jälkeen eka asia mikä pitää aina tehdä) huomasin infon perutusta luennosta. Joten en ollu edes huono opiskelija!
Tuskasin -ei siis vaikein, vaan tuskasin - kurssi on nyt syksyllä ollu aina maanantaiaamusin klo 8 pyörivä Negotiations & Meetings enkunkurssi. Tuskasin se on koska, no, jos joku ei vielä tajunnu, niin kello kaheksaksi Linnanmaalle raahautuminen talvisissa ääriolosuhteissa ja heti luonnollisen small talking alottaminen englanniksi ei vaan oikein toimi. Kuitenki viime tunnilla ryhmäkeskustelun (joka ois pitäny suorittaa 3vs3 asetelmalla, mutta koska mu ryhmästä ne muuta ei paikalle olleet kyenneet, suoritettiinki 1vs3 muodossa) päätteeksi opettaja tuli sanomaan että “You don’t need to attending the meeting exam.” Minähä tietty että WTF (no joo, en oikeasti), ja opettaja vaan totes että “I heard you talking alone for half an hour and you don’t need to come to the meetings exam at all. You’ll get a five for this.” Saa kai tuosta nyt sitten olla vähä mielissää. Lisäksi tämä tarkottaa sitä, että opiskelut tältä vuodelta loppuu jo 11.12. ja sen jälkeen voi alkaa keskittymään vaan suklaan syöntiin ja Honolulun reissun odottamiseen. Nimimerkillä jaksan pimeyttä vaan tekemällä Googlen kuvahakua kohteesta.
Jalalle kuuluu sinällään hyvää. Iho kuoriutuu vähänkää enemmän liikkuessa tuosta kantakupin kohtaa vastaavalta kohdalta kantapäästä, ja sitä fysioterapeuttikin käski ehkäisemään teippaamalla akillesta rakkolaastareilla, läskillä tai urheiluteipillä. Ilmeisesti siinä on nyt vähä vaarana aktiivisella urheilulla kehittää joku bakteeri-infektio. Fysio toki pelotteli omakohtaisella kokemuksella hankaavista luistimista, Hannu Jortikasta ja verenmyrkytyksestä, mutta säästän teidät siltä. Vahingossa (”vahingossa”) eksyin myös harkoissa pelailemaan vähän (”vähän”), ja oli niin mahtavaa että ei sitä oikei voi sanoin kuvailla. Toki rytmitykset joissain tilanteissa huomas olevan just semmoset ku 8kk tauon ja jalkaleikkauksen jälkeen voi odottaa olevan. Esimerkiksi, kun koitin vasurilla keskittää aika pienestä kulmasta, lensin perseelleni kun jalka ei osunutkaan palloon ihan niinkun oli tarkotus. Toisaalta rytmitykset ja motoriikka joissain tilanteissa toimi positiivisesti yllättävänki hyvin, pari kertaa onnistuin jopa harhauttamalla hassuttamaan vastustajaa (mikä ei kyllä aina oo onnistunu ennen leikkaustakaan toim. huom.) ja oikealla keskitykset jopa onnistu kaverin nuppiin osuen. Ja tietty tein iteki maaleja, mikä tietenki oli parasta. Tästä rupeamas akilles ei tosiaan kipeytyny millää tavalla, ja päälle kun olen venytelly vielä erityisen huolellisesti ja kärsivällisesti, niin en usko että tuosta pelailusta mitään vahinkoa on enää tässä vaiheessa edes ollu. 25. pvä menen toivottavasti vikaan kontrolliin lääkärisetä Ristinemelle, ja jos lupa tulee ni samalla viikolla tehdään hyppytestit ja jos neki menee hyvin ni sitte saa alottaa ihan tosissaan progressiivisen ja tavotteellisen treenaamisen.
Jep, semmonen tauti se olikin että eipä ole ennen tullut vastaavaa koettua. Voin sekuntiakaan epäröimättä sanoa, että edellistä postausta seuras elämäni paskin (sananmukaisesti) vuorokausi. Heroiinista vierottuminen olis varmasti helppo nakki tämän rupeaman jälkeen. Kuume nousi ja nousi ja sitten soitin äidille, kun tuntu ettei kerta kaikkiaan pysy enää pystyssä tai olemaan, ja menin kotia kahden peiton alle horisemaan. Lämpöä oli jo päälle neljänkympin ja puoltakaan desiä en saanu nestettä pysymään sisällä 24h aikana. Isä hysterisoi ja oli viemässä päivystykseen. Koko tapahtumaa ei voi liikaa olla dramatisoimatta, se vaan oli niin yksiselitteisen hirveää.
Ja sitten aamulla kuume loppu hiljalleen, ja jyrsin jo Dallaspullaa Kellossa. Ripatti ja yleinen olemisen kummallisuus tosin jatku vielä viikon, mutta nytpä taitaa enemmän ja vähemmän olla kärsitty. Painoki on palautunu normaaliin. -Jos kuitenki joku haluaa koittaa vastaavanlaista sessiota laihdutukseen, niin kaipa se siinäki toimii; kolmen ekan päivän aikana paino laski päälle neljä kiloa. Sivuoireet vaan ei ehkä ole sen arvosia.
Kummallinen juttu tuossa oli myös se, että muutama päivä pahimman päivän jälkeen koin ihmeellistä poltetta kurkussa, ilmeisesti närästystä. Ei ole koskaan ennen närästäny, mutta koska joskus oon nähny närästyslääkemainoksia ja se lienee lähimmäksi kuvannu sitä tunnetta, niin kai se närästystä oli. Mutta nyt seki on loppunu, varmaan vatsahapot vaan oli vihasia uloslentämisestään ja koittivat haastaa riitaa portsarin kanssa vielä valomerkin jälkeenki. Juntit.
Muuten elämä on vaan menny eteenpäin. Oon vähän innostunu koulunkäynnistäki. Enkä ehkä vähiten sen takia, että tilastotieteen kurssilla on menny laskuharjotukset hyvin, ja tuntuu että osaanki jotain. Oon hoitanu muutenki asiat aika lailla viimisen päälle, ja kai siitä ihan hyvät fiilikset on tullu. Kun ylipäätään hoitaa asioita ja saa jotain aikaan, niin kyllä se mielentilaa parantaa. Vaanko se aikaansaaminen on yleensä niin tuskasta.
Päätin myös, että en ennen Joulunajan reissua Honoluluun osta enää viunaa (ei edes maistuis) enkä mössöruokaa (valmispahveja, E-laatikoita tai sipsejä). Karkki toki pitää kohtuudella sallia (suklaa ja salmiakki nyt ainaki), koska ei ihminen muuten elämästä selviä. Varsinkaan minä, varsinkaan talvea ja varsinkaan Oulussa.
Lisäksi oon suorittanu tässä lähes tammikuisia uuden elämän alottamisen kuvioita lähentelevässä projektissa jonkinlaisia liikunnan urotekoja. Kuten ostanu uuden pyörän esimerkiksi! On sillä jo jonkin verran tullu ajettuaki, ja kovvaa pääsee. Ku reidet ei vaan heti niin hapottais, ni pääsis vielä kovempaa. Viime perjantaina fysioterapeutilla tehtiin myös kyykkyjä reilu puol tuntia. Aika brutaali oli tunne lauantaiaamuna jaloissa, jotka ei oikeasti ole olleet rasituksessa tai hapoilla sitten hmm, maaliskuun? Reidet ei olleet kireät, ne oli saakeli särkevää valettua betonia jota piti raahailla ympäriinsä. Klassinen “vessanpönttötesti” (harkat ei oo olleet pahat, jos pöntölle ja siitä pois pääsee vaivatta) pamahti mitta-asteikon yli. Mietin, että pitäsköhän kylppäriin hommata semmoset invavessoista tutut avustekahvat. No joka tapauksessa kyykkäyksen tuloksena oli se, että pääsin sen urhoollisesti ja jalat vaan vähä täristen suoritettuani juoksemaan matolle fysion tuijotellessa kriittisesti. Puolieroja tai muita kummallisuuksia ei ollu havaittavissa, ja sainki luvan käydä lauantaina ja tänään maanantaina lenkillä koittamassa 5min kävely - 5min juoksu x 4-5 settiä.
Ja minähän kokeilin, lauantai-iltana kello 22:05 lähin juoksemaan Heinäpäähän. Yhtään ihmistä ei tullu vastaan, ja reitti oli valastu niin monella luksilla iha vaa mua varten, että pikkusen jopa hävetti. Mutta ai jeesus se juoksu oli mahtavaa. Niin mahtavaa että kaikki turhautumispaska jotenki vaa laukes ja piti istua itkeskelemään hetkeksi (itken näemmä nykyään on a daily basis). Ja sitte jatkoin. Ois tehny mieli juosta kovempaa (mielen olis tehny mieli, kroppa ei ehkä olis päässykkää paljo kovempaa) ja pitempään (sama ko edellisessä kohdassa), mutta joku järjenhiven sano, että ei ehkä kannata alkaa nyt tässä vaiheessa leikkimään tuurilla. Sunnuntaiaamuna jalat oli edelleen “kireät”, ei kuitenkaan yhtä kireät ko lauantaina, akilles vähä ärtyneen olonen ja mieli korkealla.
Tänään höntyilin samanmoisen sarjan tekonurmella naisten futistreenien aikaan, ja niin se vaan taitaa olla, että mää ihan oikeasti pidän juoksusta. Saan siitä ehkä enemmän mielihyvää ku mistään muusta (oikeasti). Nyt tuntuu, että vois tehä mitä vaan. Ja oonki jo tehny vatsalihaksia, joita muuten kyllä inhoan mutta kun ei ole oikein muutakaan tekemistä. On tämä. Jos tuo jalka vaan kuntoutuis vielä ja pääsis joskus pelaamaan… Toivo nousee taas, toivottavasti ei romahda. (Taas.) Alkaa tehdä todella tiukkaa seurata pienpelejä vaan vierestä, ku tekee niin mieli osallistua. Hohoo tänään sain kyllä Japelon pakottamana vetää muille “Hässäkkä” -nimisen syöttömyllyn, joka suju yllättävänki hyvin (kun odottaa katastrofia voi vaa onnistua).
Tällä viikolla on mahtavaa seki että nään Disco Ensemblen kolmatta (kai?) kertaa hintsusti yli vuoden sisään. Ja sekin on mukavaa, että Paavo tulee viikonlopuksi mun luo hoitoon.
Miksiköhä muuten kukaan ei enää oikein päivitä blogejaan montaa kertaa päivässä, tai edes päivittäin? Nyt ko olis oikeasti aikaa lukea ni Intternetissä harvoin on mitään uutta ja tärkeää joka pitäs tavata läpi.
