Just kun aloin uskoa, että Virpi Kuitusesta voidaan saada ihmismäisiä lehdistökuvia, ja että ehkä K-P Kyrö sittenki on vaan katkera, tulee tämmösiä uutisia:

“Kolmella suomalaisella liian korkeat veriarvot nuorten MM-hiihdoissa

30.1.2009 9:59

Helsingin Sanomat

Kolme suomalaista hiihtäjää joutui viiden päivän kilpailukieltoon Ranskan Praz de Lys’ssä pidettävissä nuorten MM-kisoissa, sillä heillä todettiin liian korkeat hemoglobiiniarvot.”

Niinpä niin.  Ja Hiihtoliitto ei ole antanut tästä tietenkään mitään tiedotetta, ennen kuin joku hiihtoa seurannut tähtitoimittaja Ilta-Sanomissa huomas, että kisoihin lähetetyt hiihtäjät ei hiihtäneetkään. Sitten oli jo pakko Hiihtoliitonkin kommentoida asiaa:

“Helposti ryhdytään pohtimaan, että millä keinoilla se Hiihtoliitto nyt näitä on aikaansaanut. Että eikö riittänyt, että aikuisten kohdalla hölmöiltiin, mutta siitä ei tässä ole kysymys. “

-No hei, eipä tietenkään! Ei kai meistä kukaan nyt semmosta tohtinu ajattellakkaan. Varmasti nyt tasamaan tamppauksen lajiliitossa on jo sen verran opittu, että nyt on ihan puhtaat jauhot pussissa (pun intended).

Andersonin päiväkirjassa on ollu puhetta YleX:n nykyisestä tasosta ja luokattomasta “YleX:n aamuhengitykseltä haisevasta läpästä”…

Voi jos radiokanavien aamulähetysten (tai lähetysten ylipäätäänkään) paskuus rajottuis vaan yhden kanavan yhteen heikkoon showhun. Ehkä oon keskimääräistä helpommin ärsyyntyvää kuuntelijasorttia, mutta luojan kiitos kulkuvälineessäni on CD-soitin. Useimmiten kun usko, toivo ja rakkaus menee kaikki kerralla kanavien läpi skannatessa. Seuraavassa siis katsaus Sohovin autoradioon ja avautumista kaikista luvanvaraisista radiotaajuuksista joille joskus oon eksyny. (Olispa Petri Nygård muuten tehny biisin radio- eikä televisiokanavista niin voisin linkittää sen tähä.)

NRJ, tai “Energy”, tai mikä hitto onkaan
-Voi kuunnella pari tuntia kerran kuussa. Soittolista kun ei nimittäin vaihdu ikinä, ja tuota pitempi aika alkaa jo tylsistyttämään, kun tietää mikä biisi tulee seuraavaksi. Positiivista kuitenkin, että kaikkien kanavalla työskentelevien, vitutusta nostattavien ihmisäänten kuuntelua joutuu harrastamaan siedettävän vähän kaiuttimien loopatessa vuorotellen Anna Abrööötä ja jotain hittiä jota varmasti soitetaan paljon myös Onnelan tanssipuolella. (Jos sen nyt positiiviseksi asiaksi haluaa mieltää.)

Radio Rock
-Ei yleensä rasittavaa jauhamista. Ei ärsyttäviä, kitiseviä teiniääniä hihkumassa aivottomuuksia ja hirittelemässä. Ei dancelooppia. Välillä hyvää rockia, rockpoppia ja indierockiaki. Kilpailut paskoja, nostavat vitutuskäyrän heti huippuunsa. Pari vähän turhan pätemisentarpeista juontajaa, joita ei voi kuunnella. Kirkumisheviä ja suomiörörmitäliemetallia, joita en vaan voi kuunnella kun ehkä just ja just alkoholimyrkytyksen rajan ylittäneessä tilassa ja pakotettaessa.

The Voice
-Kaksi sanaa. Vappu Pimiä. Anteeksi nyt vaan, mutta en ymmärrä miksi ko. naiselle on annettu lupa kertoa loistavia, “kantaaottavia” mielipiteitään maailmantilaa koskien valtakunnallisessa mediayhtiössä. Jopa mainokset on tällä kanavalla ärsyttävämpiä ko missään. Kerran eksyin kanavalle myös uutisten aikaan. Onko se niitä lukeva tyttö jotenki vajaa, vai miksi se puhuu niin kummallisella intonaatiolla ja vielä niin kiduttavan hitaasti?

Radio Mega
-En oo oikeastaan varma tuleeko täältä mitään muuta ko Kärppien peliselostukset ja Guns’n'Rosesia. Junttia joka tapauksessa.

Hengellinen radiokanava Dei
-Kuuntelen joskus. Jopa sunnuntaijumalanpalveluksia. Kyllä, tiedän, mutta tämä on samassa sarjassa itsensä huvittamisessa kun Suomi24:sen lestadiolaiskeskustelujen lukeminen.

YleX
-Aamut nykyään kamalaa kakkendaalia alusta loppuun. Paras ilmentymä tästä ehkä Aamubingo rasittavine tunnareineen, juontajien tyhmine kysymyksineen ja vielä tyhmempine kilpailijoineen. Aamulla nykyään osaa jo välttää ko. taajuutta. Muuten sitten onkin ainoa kanava jota on yleensä ihan ilokin kuunnella. Kiitosta erilaisia musiikkityylejä käsittelevistä ohjelmista, vähän tuntemattomamman indiemusiikin soitosta ja iltapäiväshowsta jolle oon yllättäny itteni joskus hymähtelemästäki.

Kaikki muut YLEn kanavat
-Luontoradio on kiva.

Eipä ole oikein mistä vuodattaa, kun mitään ei tapahu. Tänää kuitenki käytiin joidenki joukkueelaisten kanssa luistelemassa ja pelaamassa ennen harkkoja, ja olipa hauskaa. Vaikka koko ajan pelottiki, että kaadun selälleni ja halkasen pääni (sen verran monta tuuri-aivotärähdystä takana ettei olis todennäkösyyksien puolesta edes mahdoton tapahtuma). Harkoissaki jotenki oli erityisen mukava alottaa ku jalat iha oikeasti oli lämpimänä, eikä tarvinnu jännittää, että jos nyt vedän ni takareisi repeää kahtia.

Oon nyt viikonlopun aikana kuunnellu tämän Metricin “Help I’m Alive” -biisin noin kolmekymmentä kertaa. Jotenki tämä vaan on hieno ja upbeatistäki tullessaan tiivistää sen kuinka vaikeeta on edes olla.

I tremble
They’re gonna eat me alive
If I stumble
They’re gonna eat me alive

Can you hear my heart beating like a hammer?
Beating like a hammer?
Help, I’m alive, my heart keeps beating like a hammer
Hard to be soft
Tough to be tender

Come take my pulse, the pace is on a runaway train
Help, I’m alive, my heart keeps beating like a hammer
Beating like a hammer

If you’re still alive
My regrets are few
If my life is mine
What shouldn’t I do?
I get wherever I’m going
I get whatever I need
While my blood’s still flowing
And my heart still beats…
Beating like a hammer
Beating like a hammer

Help, I’m alive, my heart keeps beating like a hammer
Hard to be soft
Tough to be tender

Come take my pulse, the pace is on a runaway train
Help, I’m alive, my heart keeps
Beating like a hammer
Beating like a hammer

If you’re still alive
My regrets are few
If my life is mine
What shouldn’t I do?
I get wherever I’m going
I get whatever I need
While my blood’s still flowing
And my heart still beats…
Beating like a hammer
Beating like a hammer
Beating like a hammer
Beating like a hammer

Help, I’m alive, my heart keeps beating like a hammer

Sunnuntaina o vaikea tsempata.

Elokuva siitä, kun sedät vähän puuhaa… Helsingin dokkarileffahäppeningissä on kuulemma mielenkiintonen kotimainen dokumentti koskien urheiluseuratoimintaa. Ainakin sen perusteella mitä minä oon nähny ja kuullu, aika monen kannattaa se kyllä tarkastaa. Ite odotan jotakin Riot On! -tyylistä sekoilua, mutta parempaa. Miksi elokuvia pitäis edes käsikirjottaa, kun todellisuus on tarua niin paljon ihmeellisempää?

Täynnä Tarmoa ei kerro voittamisesta, reilusta pelistä, joukkuehengestä, suomalaisesta sisusta tai mistään, mitä olemme tottuneet urheilun yhteydessä näkemään. Oskari Pastilan dokumentaari pääsee koripallojoukkue Porvoon Tarmon kulissien taakse, ja näky on häkellyttävä.

Harrastusseuran johdolta tuntuu mopo karanneen käsistä: ulkomaalaisia pelaajia houkutellaan koeajalle ja heille luvataan asunnot ja autot – myöhemmin paljastuu että seuran budjetti on lähes nollilla. Edustusjoukkue on aikuisten miesten temmellyskenttä, jossa puheet ovat kyllä suuret, mutta jota kukaan ei osaa ammattimaisesti johtaa. Manageri ja valmentaja uhoavat, realiteettien kadotessa aletaan tehdä bisnestä. Ylpeys ja perinteinen seuratoiminta solmivat monesta suomalaisesta urheiluseurasta tutun traagisen liiton. Pastila on tavoittanut hienosti suomalaisen yhdistystoiminnan tragikoomisuuden, kun isot miehet laittavat vapaa-ajallaan ”hommat kuntoon”.

Tässä vielä maistiaisia:

http://www.iltasanomat.fi/videot/urheilu/1636063

Lisäksi YouTubessa viis klippiä.

TV2 esittää elokuvan 25. helmikuuta 2009 klo 22.55.

Armeijan kuorma-autoihin asennetaan turvaistuimet

“Istuinten toimittaja ei ole halunnut hintoja julki, mutta miljoonakaupoista on kyse”, kertoi everstiluutnantti Esko Pukari.”

-Onkohan “meillä” vaan liikaa rahaa? Ja onko Pukari vähän värittyny nimi everstiluutnantille?

Katoinpa justiinsa tuota Obaman virkaanastujaishässäkkääkin. Kuten muu maailma, olen minäki toki toiveikas. Mutta koska puheessa edelleen mainitaan tuhat kertaa thegreatestnationoftheworld, en voi oikein olla kommentoimattakaa. Varmasti Obama on parasta mitä Amerikassa on Amerikalle ja maailmalle tapahtunu viimiseen kaheksaan vuoteen. Mutta jos joku nyt pienessä mielessään ja hamppuhousuissaan rauhanmerkkejä piirrellen kuvittelee, että maailma juurikaan paremmaksi paikaksi muuttuis, niin antakaa kun lainaan Mauno Koivistoa:

“Vaikka nyt meneekin huonosti, tulevaisuudessa menee vielä huonommin.”

Sillä utopia siitä, etteikö Yhdysvallat olisi nykyisessä tilassaan - varsinkaan finanssikriisin runtelemana ja valtionvelan (josta aion kyllä käsitteenä valitettavasti vielä joku päivä avautua kun aikaseksi saan) jatkuvasti kasvaessa, kun työttömiä tulee joka tuutista ja rikkaatki o menettäneet rahansa - kykenemään toimimaan kovinkaan pitkään ilman avointa sotatilaa jossain päin maailmaa, on utopia. Vaikka Obama minkälaisen New Deal 2:sen kyhäis kasaan, on valitettava tosiasia, että armeija työllistää ja sotateollisuus on niin merkittävä, että rauhanvuosia ei juurikaan parane alkaa tavottelemaan.

Mää olen lyöny vetoa sen puolesta, että USA alottaa ison avoimen sotilaallisen operaation Pakistanissa (tai Pakistan-Afganistan muuttuneella rajalla) vielä Obaman kaudella. Oon aika varma, että voitan.

Koska sumusaarelainen on liian laiska haastaakseen mua tähän, ja minä edelleen liian laiska kirjottaakseni kunnon merkintää (siis useaa kappaletta tajunnanvirtamaista angstinvuodatusta) niin näillä mennään. Haastan KAIKKI, sut ja sut ja sut ja sut! Osallistua saa vaikka kommenteissa.

(1. Link to the person who tagged you. Melkein ainaki.)
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
(4. Tag six people at the end of you post and link to them. Ei jassa.)
(5. Let each person know they´ve been tagged and leave a comment on their blog. Ompa monimutkasta)
(6. Let the tagger know when your entry is up. Eiköhä siellä kytätä.)

1. Huuhtelen vessassa aina sillä “ison hädän napilla”. Vaikka varmasti pienen hädän nappikin yheksässä tapauksessa kymmenestä riittäis vallan mainiosti. Joudun siis varmasti helvettiin. Ilmastonlämpeneminen, jäätiköiden sulaminen, makean veden loppuminen. Minua voi syyttää kaikesta ihan perustellusti.

2. Jos pitäis valita viettäisinkö loppuelämän pelkästään eläinten keskellä, vai pelkästään ihmisten keskellä näkemättä toisia enää koskaan, valitsisin eläimet noin kolmen nanosekunnintuhannesosan pohdinnan jälkeen.

3. Inhoan puhelimella soittamista. Jos pitää soittaa esimerkiksi vakuutusyhtiöön tai hammaslääkäriin, joudun tsemppaamaan itteäni monta päivää (jossain tapauksissa viikkoja), että saisin asian hoidettua. En myöskään soita vanhemmille enkä mummolle enkä kavereille (vaikka haluaisinki!) ennen ku o ihan pakko jonkin asian takia. Ja sillonki keskustelu koostuu asian sanomisesta. Ja sama juttu jos pitää ilmottaa, että en pääse joskus harjotuksiin. Kylmää hikeä pitää pukata ensin monta tuntia ja sitten toivoa että kukaa ei vastais. Mulle o kaikkea muuta ko luontevaa alkaa kyselemään kasuaalisti “ni mitäs sinne kuuluu”. Kiitän päivittäin evoluutiota/luojaa niistä käänteistä, jotka johti sähköpostin keksimiseen.

4. Joskus (tai aika usein ja pitkällisestikin) mietin, että jos ottais ja lähtis asumaan keskelle ei mitään. Into The Wild tyylisesti. Paitsi minä pikku wannabe-partiolaisena toki varustautuisin paremmin. Ennemminkin tyyliin Lasse Nordlund. Kerran erehdyin puolittain sanomaan asiasta isälle, juuri perhe Nordlundista kertoessa. Isä vaan tuhahti mu tulkinnan mukaan halveksuen, että: “Niin, helppoa varmaan lähtä metsään asumaan jos ei oo mitään. Ei asuntolainaakaan.” -Niin, eiköhän se vähän ole pointtina asiassa, että ei ole asuntolainaa…

5. Oon huomannu olevani (Japeloa lainatakseni) piilokommari. Tai ei oikeastaan piilokommari, koska kommunismi toimii mu mielestäni vielä epätodennäkösemmin ko vapaa markkinatalous. Ehkä oon vaan anti-kapitalisti? Finanssikriisi nosti taas ajatukset siitä, että eikö tätä hommaa vois mitenkään järkevämmin järjestää, koska näkymätöntä kättä ei selvästikään ole olemassa. Tämä ei ehkä aiheuttais niin suurta sisäistä ristiriitaa ihmisen elämään, ellei se sattus opiskelemaan taloustieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan kvartaaliherrojen hapatuksen hapatus, markkinointi.

6. Mu lempikaupunki on Praha.

Hyvää joulua ja uuttavuotta ja tapaninpäivää. Salaa jotenki taas toivon, että ensvuosi ois jotenki parempi. Edellinen oli nimittäin aivan kamalaa shittiä. Lähinnä koska akillesjännetulehuksen ja akillesjänteen ja pohjelihaksen silpomisen aiheuttama pitkäaikasvammaisuus tappo kaiken sen vähänki mikä elämässä on yleensä mukavaa. Ja lisäksi oli tylsää ja yksinäistä. Jos viimevuodesta pitäis kaivaa joku hyvä asia esiin, niin vaikeaa tekee. Anteeksi nyt vaan. Ehkä parhaita hetkiä on ollu ne, kun on päässy poissa täältä. Miesten pallonpotkiskelun EM-kisoissa käynti Itävallassa ja reissu nyt.

Ja miten sitä nyt taas muistaa kirjottaa 2009 joka paikkaan. En kestä tämmösiä isoja ja perustavaa laatua olevia, täysin pyytämättä ja yllättäen elämään ilmaantuvia muutoksia.

Uudelle vuodelle en tehny mitää lupauksia, koska ei mulla oikein ole paheitakaan mistä luopua. Oliski. Alotin (saa nähdä kuinka pitkään tämä taas kantaa) kuitenki pitämää listaa kaikista elokuvista ja kirjoista jotka läpi kahlaan etenevän vuoden aikana, jostain tuolta oikeasta laidasta löytyy listaa.

Reissu Hawajille ja Oahun saarelle meni oikei hyvi. Feisbuukkiin, tuohon kyttääjien kehtoon ja stalkkauksen taivaaseen on jo kuvia pistettynä. Tässä kuitenki yks snorklatessa vastaan tullu merikilpikonna. Kuvanlaatu on valitettavasti heikkolaatuisesta (paskasta) kierrätettävästä urheilu-filmikameraroskasta johtuen huono (paska). Sinänsä jännää, että vaikka nuo otukset on kaikkien luokitusten mukaan uhanalainen laji, niin kyllä niitä vaan näky. Ykski päivä ku olin surffaamassa ja koitin raahautua narukädet hapoilla itteäni eteenpäi sivutuulessa epätoivosesti rantaa kohti lykkien kaks tuommosta ISOA pölähti siihe vieree polskimaa hetkeksi.

Snorkauksen ja surffauksen lisäksi kahen ja puolen viikon aikana ehti sijottua 13./100. pokeriturnauksessa tippuen viis sijaa ennen rahoja, bodyboardailla, pelata golffia, käydä mormonien salajuonen varaan rakennetussa Polynesian Cultural Centerissä, kattoa paljon jenkkifutista, kattoa televisiosta pokeria, kattoa televisiosta sarjojen vanhoja jaksoja ja syödä hyvin. Ymmärrän kyllä, jos joku kerää esimerkiksi vaihto-oppilasvuotenaan joku tyyliin 5-7kg tuliaisia, mutta kahessa viikossa neljä kiloa on jo kai jonkinmoinen saavutus. Tai ehkä mää en vaan syöny hyviä ruokia ko viimestä päivää, vaan auringossa ollessa nautin paljo nestettä ko söin suolasia snacksejä ja se keräs nestettä kehoon. Tai Lucyä lainaten, ehkä vaan nielin paljon suolavettä. Ehkä…

Uskomatonta, mutta vasten kaikkia ennakko-oletuksia vastaan en reissussa palanu. -Kun vasta viimisenä päivänä, 5cm levyiseltä alueelta molempien nilkkojen ympäri kauniin geometrisessä symmetriassa. Tehon 33 suojakerroin piti samalla tosin huolta myös siitä, että jos väitän olleeni kaks viikkoa etelän auringossa saan todennäköisesti naurua päin naamaa.

Jollain tapaa koskettavaa (ja ehkä samalla jollain tapaa myös erittäin surullisesti mu elämää kuvaavaa) oli seki, että ko maanantaina nukuin puolestayöstä vartin yli kuuteen (siis 18:15 asti, ja sillonki heräsin vaan koska eräs setä jonka kanssa oli sovittu meeting kuudeksi soitti) tuli kakski viestiä joissa kyseltii “Onko kaikki hyvin?”. Koska en ollu koko päivänä netissä. Now that’s just sad.