En tiedä onko näille merkinnöille jokin maksimimerkkimäärä, mutta eiköhän se tule aika hyvin tässä testattua.

Nimittäin, Palloliitto tiedotti 26.5. sivuillaan sen tehneensä yhteistyösopimuksen Fennovoiman kanssa. Fennovoima on kaudella 2009 Suomen naisten A- ja tyttömaajoukkueiden pääyhteistyökumppani.

Fennovoiman tavoite on saada valtioneuvostolta ja eduskunnalta lupa rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa. Päätöstä odotetaan ensi vuonna.

En varmasti ollut ainoa, jossa tämä herätti epäuskon, epätoivon ja erittäin vahvan ärsytyksen (ehkäpä jopa vihan?) -tunteita. Edellisten EM-kisojen yhteydessä naismaajoukkueen pelaajat toki mainostivat ilta- ja naistenlehdissä pyykinpesukoneita ja kuivausrumpuja, ja joku seksismin herkemmin vainuava olisi saattanut todeta, että eivätkö naiset kelpaa urheilijoina, vaan onko niistä pakko vääntää pikku kodinhengettäriä, mutta koska mää en oo semmonen, niin jätetään se jonkun muun sanottavaksi. (Mutta silti, miksi en voi kuvitella Hyypiää tai Litmasta mainostamassa silitysrautaa essu pelipaidan päällä?)

Vaan palataanpa tähän päivään ja case Fennovoimaan.

Fennovoima on ihan puhtaasti lobbaukseen perustettu “rekvisiittayritys”. Sen ainoa tarkoitus on edistää ydinvoiman lisärakentamista, sillä itsellään ei ole mitään varsinaista liiketoimintaa tämän poliittisen mielipiteensä myymisen lisäksi. Kuten Fennovoiman tiedottajakin totesi, yritystä ei välttämättä ole enää edes 2010 olemassa. Onko tämä nyt sitä pitkäjänteistä yhteistyötä, jota Palloliitto on yhteistyökumppaneiltaan peräänkuuluttanut?

Aloitin muotoilemaan kannanottoa Palloliitolle 27.6., sillä minun mielestäni naisten maajoukkuetta ei pitäisi uhrata näin kiistanalaisen yhteistyökumppanin vuoksi. (Kiitokset Elina Vainikaiselle kannanoton oikolukemisesta ja hiomisesta.) Ydinvoimaa kohtaan monilla ihmisillä on todella vahva kanta ja sitä pitää kunnioittaa. Yhteistyökumppania ei  tule missään nimessä valita pelkän mainossopimuksen suuruuden perusteella, vaan on otettava myös huomioon kuinka hyvin molempien osapuolten brändit ja arvomaailmat kohtaavat ja tukevat toinen toisiaan. Ydinvoima sopiiki erittäin huonosti yhteen Suomen naisten A- ja tyttömaajoukkueiden kanssa, sillä jalkapallon ja erityisesti maajoukkueen pitäisi yhdistää, eikä jakaa ihmisiä. Jalkapallon pitäs olla maailmankatsomukselliset ja poliittiset rajat ylittävä yhteinen ilo, meidän kaikkien ilo.

Kannanotto ja taustaa on luettavissa TÄÄLTÄ. Toivon, että mikäli tätä luet, tutustut myös sivustoon, ja toivottavasti allekirjoitat kannanoton. Mielellään linkkiä saa toki vielä levittääkin! Kyse ei ole siitä, tukeeko vai vastustaako ydinvoimaa, vaan sen tiedostamisesta, että ydinvoima jakaa ihmisten mielipiteet jyrkästi. Samalla kannanotto tuo esiin ongelman Palloliiton markkinoinnissa, sillä yhteistyösopimus vaikuttaa tehdyn hätäisesti, sen laajakantoisempia seurauksia pohtimatta.

Ja jos mun isänikin - joka sentään on suurien ikäluokkien malliesimerkkiedustaja ja vanha änkyrä - sekä ymmärtääkseni pitkältikin ydinvoimamyönteinen, kykenee näkemään asian ydinongelman (pun intended), niin uskon, että muillekaan sen havaitseminen ei täysin ylivoimaista voi olla. Me kuitenkin ollaan graafin eri päistä, minä nuori nainen, ja silti kumpainenkin kaupallisen koulutuksen saaneina samaa mieltä siitä, että tämä ei ollut Palloliitolta puolelta millään tapaa fiksu liikku tehdä.

Yhteistyökumppanin valinta ei ole helppo prosessi. Ei varsinkaan, kun etsitään pääyhteistyökumppania Suomen nais- ja tyttömaajoukkueille. Tulisi tarkkaan harkita sitä, minkälaisen viestin yhteistyökumppani toiminnallaan ja omilla asenteillaan välittää. On kuitenkin fakta, että yhteistyökumppaneiden viestit sekoittuvat yhdeksi kuluttajan/asiakkaan tulkinnassa. Eihän yksikään firma halua sponssata ryypiskelevää ja kiroilevaa Harri Ollia tai sopupelijoukkueita! Tämän mielessä pitäen minulle on erittäin vaikeaa käsittää Palloliiton lausunnon lausetta: “Emme ota kantaa kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen.” -Koska totta kai Palloliitto ottaa kantaa jo pelkästään sillä, että yhteistyökymppaniksi on valittu juuri Fennovoima! Osapuolet ovat sitoutuneet toisiinsa, ja pyrkivät täyttämään vastapuolen odotukset.

Iso kiitos Helsingin Sanomien Jarmo Pasaselle, joka tarttui juttuvinkkiin ja kirjoitti tänään Hesarissa urheilusivuilla ilmestyneen alla olevan jutun.

Hieman tässä kuitenkin vielä pohdin, että luulisin, hyvin vahvalta MuTu-pohjalta, että ydinvoima kuitenkin herättää ihmisissä astetta jyrkempiä, syvempiä ja henkilökohtaisempia tunteita, kuin Elina Ojalan mainitsema olut ja roskaruoka. -Mikä ehkä kertoo jotain Palloliiton suhteellisuudentajusta (tai lähinnä sen puutteesta).  Julkenen epäillä myös väitettä siitä, että maajoukkuepelaajia olisi asiasta informoitu, tai vielä parempaa, heidän kanssaan asiasta keskusteltu. Ne maajoukkuepelaajat, jotka minä ja Max Jansson olemme kahden päivän aikana tavoittaneet, eivät olleet edes tietoisia koko yhteistyösopimuksesta, eikä heidän kanssaan ainakaan siis asiasta oltu keskusteltu.

Hieman voisi kyseenalaistaa ehkä myös Fennovoiman Maira Kettusen lausuntoa siitä, että he olisivat saaneet “eri piireissä hyvän vastaanoton”. -Toki en aivan kaikissa piireissä liiku, mutta ainakaan vastaanotto ei ole ollut lämpimän syleilevä missää niistä, joissa liikun.

Julkiseen keskusteluun asian nosti myös Janina Andersson, joka paitsi allekirjoitti kannanoton, myös ilmaisi oman kantansa blogissaan. Janinakaan ei merkinnässään ota kantaa siihen, onko itse ydinvoima hyvä vai huono juttu, vaan toteaa yleisesti hommasta jääneen suuhun ikävän maun.

Toivottavasti saadaan kerättyä vielä lisää allekirjoituksia. Kannanotto toimitetaan lopulta Palloliittoon, jossa se toivottavasti herättää porukkaa ajattelemaan asioita toisenkin kerran.

Yhteisen futiksen puolesta,

Sohovi

Tuli taas mieleen, että ilmeisesti lapsipornolinkki (mikä sinällään on toki paheksuttava, en minä pedosetien tai -tätien puolella ole) on pahempi kuin murha. Yleensä oikeuskäytännössä on periaate, että ensin tutkitaan, ja sitten hutkitaan. Lapsipornon tapauksessa ilmeisesti hutkitaan joka paikkaan ko pyyhe päällä saunaan menossa sääskiparven ympäröimänä ymmärtämättä mistään mitään, estetään ja kielletään kaikki varmuuden vuoksi, eikä ikinä tutkita. Millon ollaan pisteessä, jossa mistään ei voi valittaa?

Oikeus: Poliisin lapsipornon estolistalle joutumisesta ei voi valittaa

25.5.2009 16:23

Jussi Pullinen

Helsingin Sanomat

Jos keskusrikospoliisi lisää lapsipornon vastaiselle estolistalleen jonkin verkkosivuston, ei lisäyksestä voi valittaa oikeuteen.

Tähän päätyi Helsingin hallinto-oikeus, joka käsitteli nettiaktivisti Matti Nikin valitusta estoa kritisoivan sivustonsa joutumisesta poliisin listalle. Nikki on julkaissut sivullaan poliisin estämiä osoitteita, joista Krp:n mukaan löytyy lapsipornoa.

Poliisin mielestä linkeistä pääsee keskitetysti monelle lapsipornosivulle, ja se riittää eston perusteeksi.

Oikeus päätti jättää tutkimatta Nikin valituksen Krp:n päätöksestä, jolla Nikin sivusto pidettiin estolistalla.

Oikeus viittasi lapsipornon estotoimista annettuun hallituksen esitykseen, jonka mukaan listan ylläpidosta ei synny valituskelpoista päätöstä.

Sivustojen lisääminen estolistalle olisi näin poliisin sisäistä hallinnollista työtä eikä päätöksentekoa. Perusteettomaksi epäillystä listalle ottamisesta pitää silloin kannella ylemmälle poliisiviranomaiselle tai esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Päätös ei tuo valoa siihen, kuka poliisin estojen asiallisuuden lopulta ratkaisee.

Nikin puolustuksen mukaan Krp:n päätöksestä olla poistamatta sivua listalta olisi voinut valittaa. Krp:kin ohjasi Nikin valittamaan hallinto-oikeuteen.

Matti Nikin tapauksessa kun kyseessä oli vielä se, että Nikki keräsi omille sivuilleen sivuja, jotka poliisi oli listannut kieltolistalle, mutta joille edelleen pääsi, ja toisaalta sivuja, jotka estolistalla olivat ja joilla lapsipornoa ei ollut. Nikki siis osoitti virheitä poliisin toiminnassa, ja toi ilmi perusteettomia sivujen kieltolistalle lisäämisiä, joka sitten johti hänen sivunsa sulkemiseen. Nikki ei voi oikein valittaa, mutta toisaalta häntä ei oikein voida tuomitakaan, kun esitutkinnan jälkeen ei syytettä ole tullut. Sivut kuitenkin pysyvät kiinni. Eikö kuulosta melko kummalliselta? Noh, sitä se onkin. Periaatteessa siis olis potentiaalinen mahdollisuus lyödä mikä tahansa sivu & palvelin kiinni perusteena lapsiporno. Ja kun sulkeminen on tapahtunu, ei asiasta saa enää ikinä keskustella. Huvittavaa on myös yleinen usko siitä, että lapsiporno olisi kaikkien netissä nähtävillä. Ehei, ei se niin mene. Nämä pedofiilit on täysiä tietotekniikan ammattilaisia, ja jakaa “matskunsa” suojatuissa ja suljetuissa vertaisverkoissa, joihin ei kukaan meistä tavallisista pulliaisista todellakaan tule ikinä jäsenenä olemaan, eikä niitä näkemään.

Hitto, aloin nyt miettiä, että tämähän osuu varmasti johonkin poliisin hakusanacocktailiin koko tajunnanvirta. Sitten ko blogi ei enää avaudu (ja varmuuden vuoksi mielivaltasesti ei Juhanan eikä Juhanan siskonkaan blogit), niin tiedättepähän, että miksi. Ja kuten edellä opimme, valittaa ei voi.

Tämän kaiken tuoksinnassa pitää toki kaivaa arkistoista tämä hassunhauska, mutta sitäkin todenmukaisempi kuvasarja. Minkä kaiken oikeutuksena lapsipornoa sitten voikaan käyttää? Nähtävästi se on aika toimiva lyömäase, ja sen nimissä voidaan lytätä kaikki perusoikeudet. Välillä tuntuu, että lapsiporno on pelkkä keppihevonen, jonka avulla yritetään kaataa koko solidaarinen ja  vapaa Internet. Huudetaan vaan sopiviin väleihin “LAPSIPORNO” niin idiootti kansanedustajan äänestää kiellon puolesta oli yhteyttä tai ei. -Koska eihän kukaan nyt halua pedofiiliksi tai pedojen kamuksi henkilöityä (hence, kuinka itsekin piti se ensimmäiseksi todeta), helpompi vaan tappaa kokonaan keskustelu siitä pistämällä kaikki lukkoon ja hiljaseksi, ja miettiä kivempia asioita. Niinkö vaikka kahvia ja pullaa, kesämökkiä ja veronpalautuksia!

Asioita joita odotan:

-The Soundsin uus levy. JEE!

-Kasabianin uus levy. Vähä pienempi jee, muuta jee kuitenki!

-True Bloodin 2. tuotantokausi: JEEEAAAAH!

-Golfkentän aukeaminen: Jeah! Sitten alkaa pyöriä kahdessa vuorossa, ja pääsen taas treenaamaan jalkapalloaki iltasin.

—————-
Now playing: American Hi-Fi - Flavor Of The Week

Ilmeisesti taas blogikirjoituksesta innostunut, perinteisen kaudenjälkeisen lajimorkkiksesta toipunut parahin Anderson kirjoittaa päivän epistolassaan aikuisuudesta. -Mikä o oikeastaa aika pjaskaa, koska määki aioin, ja vaikutan nyt aivan kamalalta copycatiltä joka ei keksi itte mitää. Mutta hei, ei siinä mitää, mu ilon ehti pilata aamulla myös HS:n Lyytinen. Puolustaudun kuitenki, että mää kirjotin oikeastaan jo tasan kuukausi sitten, ja oikeastaan jatkan vaa siis siitä mihi jäinki.

Olin eilen tekemässä HRM -ryhmätyötä  (ja niille onnekkaille, jotka ette ole kyllästyttäneet päitänne ylimalkasella kauppisjargonilla, niin suomeksi se tarkottaa henkilöstövoimavarojen johtamista, mutta mitä se sitten tarkottaa, niin en oikeastaan edes jaksa [osaa?] avata). Kyseinen työhän liittyy koulukurssiin (joo, yllättäen en iha huvikseni tuommosia värkkää, herrajumala sentää), ja koska me kolme fiksut jotka tässä ryhmässä ollaan, ei oltu luennoilla tarpeeksi aikasessa vaiheessa kurssia, tehään nyt se työ tosiaan kolmistaan, eikä seitsämän hengen ryhmässä, jolle se 10′000 sanan enklanninkielinen raportinkirjottaminen on tarkotettu ja suhteutettu.

Mutta joka tapauksessa, kaks viikkoa ennen palautusaikaa me nyt kokoonnuttiin sitä tekemään. Ja kaiken peruskinastelun (”mitä ollaan oikeastaan tekemässä”, “mikä meidän aihe on”, “mitä me halutaan tehä”, “mikä näkökulma me otetaan” jne.) jälkeen syötiin pullaa ja kun jonkinlainen työjako (en tajua miten ehin tehä osani vittuuuuuh) oli saatu aikaan, ja join edelleen teetäni, niin tämän yhden ryhmäläisen vaimo (!!!) ja kolmas ryhmäläinen alko keskustella tämän kolmannen monen vuoden seurustelusuhteen päättymisestä. Oliko se sitten seitsämän. (Joka tapauksessa: !!!)

En oikeastaan ole kenenkään (ryhmäläis ykkösen, ryhmäläis kolmose tai ryhmäläis ykkösen vaimon) kovinkaan syväluotaavalla tasolla oleva ystävä, ja koin sen aika saakelin ahistavana. Paitti että olin sitten kaikkia vaan n. viis vuotta nuorempi, alko aihepiiri olla sitä luokkaa, että oma kontribuutioni sille olis ollu jokseenkin heikko (jos olisin suuni auki saanu). Lisäksi jotenki tuntu, että vaikkei kukaa sitä äänee sanonu, ni mu ois sama lähtäkki, ni juoksin sitte eteiseen ja kiitin pullista ko toinen kenkä oli jo jalassa ja ovi auki.

Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin, mu mielestä tämä ryhmäläisykkönen vaimoineen, ja myös ryhmäläinen nro 3 on näin lyhyen tutustumisen jälkeen mukavia ihmisiä, mutta alko vaan ahistamaan. Ja sillä lailla, ettei siinä auta enää vadelmapulla eikä edes kolme.

Vaikka tuntuu ehkä kaukaiselta, ehkä jopa mahdottomalta ajatukselta, niin musta kuitenki tuntuu, että mää oon kai henkisesti keski-ikäinen (koska kai vasta keski-ikäinen on aikuinen?) kaikkien tylsien asioiden osalta (bonuskortti, Coelhosta tykkääminen, työpaikka, auto ja sisustettu asunto, keksi vapaasti lisää, en kehtaa kirjottaa enempää), mutta ilman mitää hyviä puolia. -Joita en nyt kyllä oikeastaan keksi yhtäkään kun tarkemmin ajattelee. Vaikka sitä kuinka koittaa alitajusesti olla kaikkea muuta ko harmaa hahmo rivissä, niinkö kaikki ihmiset nyt lopulta haluaa olla oma erikoinen ittensä, niin loppupeleissä oon ehkä maailman konservatiivisimmassa työpaikassa heti SRK:n toimiston jälkeen ja sopeudun sinne oikein hyvin.

Ei ne vissii ne tiikerilaastarit ja kummallisen väriset kengät voi torjua sitä seikkaa (ehkä kuitenki vähä hidastaa?), että ilmeisesti kaikki jossain määrin odottaa, että pitäs myös “”leikkiä “aikuista”" “ihan oikeesti”". Ja mää en todellakaa halua. Mää inhosin lapsenakin kaikkia koti(rooli)leikkejä joita tarhassa piti leikkiä, koska mu mielestä ne oli niin teennäisiä jo sillon. (Kotonahan juoksin pitkin mettää ja peltoja ja olin Robin Hood tai Peter Pan tai Prätkähiiri. Parasta leikki tarhassa sitten oliki se ko tinttasin Mannisen Aria nenään niin että siitä tuli verta ja se itki ja meni tarhantätien luo.) Tää ois nyt äiti ja tää tekis sitä ja tätä. Hyi helevetti.

Now playing: PMMP - Isin pikku tyttö

Jee uus nettisarjakuvalöytö.

Mää oon miettiny, että kyllähän se satu rumasta ankanpoikasesta oli aika ikävä. Kuinka kateellisiksi ja katkeriksi ne normiankanpoikaset sitte muuttukaa, ko joutsen tuli lesottamaan. Eihän se ollu sen parempi tai hienotunteisempi vesilintu sekää.

Tähän jollain tapaa sopii (tai sitten ei) myös tarina  Sarah Gronertista. Kyseistä tenniksen pelaajaa kun eivät jotkut haluaisi päästää ko daamia naisten WTA -tourille. Syynä se, että Sarah on syntynyt ns. kolmannen sukupuolen edustajaksi, ja omannut sekä miehen että naisen sukupuolielimet. Munat Sarah leikkautti kuitenkin veks 19-vuotiaana. Joten en nyt tiedä ihan varmuudella, että mistä tässä itketään. Muistaakseni kun olympia judossakin kilpaili joku tämmönen tytsy jo ties kuinka kauan sitte. Lisäksi Sarah on tällä hetkellä maailmanlistalla jossain sijalla 570. eteenpäin.

- Kun kuulin hänen tarinansa, olin sokissa. En tiedä, onko reilua, että hän saa kilpailla. Hänellä on selkeä etu verrattuna muihin. Mutta jos tämä on päätös, minkä WTA on tehnyt, he ehkä tietävät asian parhaiten, Tzoref (erään pelaajan valmentaja) hämmästeli.

Ja en minä tätä ainakaan kovin miehiseksi ilmestyksesi arviois. Vähemmänkin naismaisia naisurheilijoita on maailma pullollaan esimerkiksi valita.

Joidenkin tutkimusten mukaan näitä “jotakin sukupuolten väliltä” olevia syntyy noin 1,7% kaikesta väestöstä. Tarkkoja arvioita on aika vaikea antaa, koska monelle asia lienee sen verrattain vaikea asia. Tilastotieteen perusteet taloustieteilijöille kurssilla kysäsin esimerkiksi, että mites asia pitäs ottaa huomioon kyselyissä tai tulosten tilastoinnissa, mutta enpä saanu vastaukseksi ko muminaa. Jännittävää kyllä, Thaimaassa esimerkiksi tämä ei ole todellakaa mikää maailmanloppu, vaan jopa ehkä onnenpotku. Mutta Thaikuissa nyt kaiken näköset ladyboyt sun muut on olleet täysin hyväksyttävä asia arviolta tuhat vuotta. Ehkä ennen ku lähetään puhumaan luonnonvastasesta ja sytyttämään noitarovioita, ois parempi tajuta, että luonnossa kaikki sattuma on välttämätöntä. Sattuman ja “virheiden” takia kai sitä ihmislajiki kehitty ameeboista sammakoiden ja lintujen kautta tämmösiksi ylitiedostaviksi idiooteiksi.

Lisäksi, jos oot joskus mun tavoin pohtinut, että miten avaruudessa ja painottomassa tilassa käydään vessassa (koska kyllähän leijuva kakkapökylä nyt on se, mikä avaruusmatkailussa eniten jännittää), niin tässä NASA:n youtubevideossa löytyy vastaus myös siihen.

En oo tohtinu kirjottaa, koska oon Lucyn kehotuksesta etsiny mahdollisuuksia muuttaa ulkomaille, koska se ainaki Juhanan tapauksessa on johtanu blogin tason nousuun. Valitettavasti kovin kaksisia vaihtoehtoja ei ole löytyny, joten meidän kaikkien ikäväksi joudun toteamaan, että sama paska jatkuu.

Ynjövi tuli takasi Suomee viime lauantaina. Sain tuliaisiksi rugbypallon, emo-rintamerkin, green stone ongenkoukkuriipuksen (koru jota jopa voi ehkä käyttää, tietty ituhippileimahan tuosta ehkä tulee) ja Wellington Phoenix FC:n pelipaidan. Lisäksi söin sunnuntaina porukoilla töistä tullessa äidin tuliaisiksi saamat suklaat. Iha ko ois joulu ollu.

Ynjövi on koittanu jo kahtena päivänä käymää mu luona, mutta ei ole, koska oon unohtanu puhelimen kotia enkä oo ollu tavotettavissa (koska eihän kukaan mulle yleensä soita, joten puhelimen voi jättää sängyn viereen missä siihen voi taas seuraavaa aamua varten laittaa herätyskellon soimaa), ja koska asunto on nii paskanen, että ei tänne kehtaa edes veljeää kutsua. Lähinnä se kyllä varmaan haluaa tulla ilkkumaan sisustuksellisia ratkaisuja ja pelaamaan Wiitä.

On kyllä myönnettävä, että oon nyt tämän viikon aikana ko Ynjövi on ollu kotona käyny vanhempien luona tasan yhtä monta kertaa ku viimeksi kuluneen 8 kuukauden aikana yhteensä. Mutta en minä tiiä, miksi siellä pitäis juosta jatkuvasti? Ei tässä kuitenkaan niin kaukana toisista asuta,  etteikö sitten vois käydä jos on joku syykin.  Lisäksi tuntuu siltä, että joka kerta ko käyn, niin oon vaan pummimassa ruokaa.

Vaan eipä ole porukoillakaan sen suurempi ikävä ilmeisesti ollu, äiti kertoili eilen, kuinka ovat saaneet vesilaskusta satoja euroja takasin, sen jälkeen ko minä muutin kotoa, enkä oo ollu siellä  suihkussa viettämässä aikaa.  Kyllähä tämä mun asunto mun koti on. Aika monelle oma asunto on joku “kämppä”, ja sitte porukoitten koti se oikea koti. Ite en vaan taivu semmoselle ajatukselle. Sillon ku oon ollu elukoita vahtimassa Kellossa porukoiden jossain reissussa ollessa on sielä ollu ko vieras. Ei siellä ole mitään, siis mitään, mu tavaroitani. Eikä edes sänkyä, että jos kylään menen ni nukun sitten sohvalla. -Mieluummin en siis mene.

Nyt ko vanhemmat on muuttamassa vielä kaupunkiin, niin eiköhän tämä koti käsitteen koskettaminen juuri omaa asuntoa senku vahvistu. Vaan enpä sitä suurempaa nostalgiaa tai kyyneleitä silmii saa kirvotettua aiheesta. Koti on sielä missä ite on,  enkä mää ole koskaan oikein mitää ikäväntunteita kyenny edes tuntemaan. (-Mitään tai ketään kohtaan. Pois lukien oma sänky, netti ja suihku. Ei se oo sitä ettenkö välittäis, mutta en vaan jotenki osaa ikävöidä. Eikö se aika turhaaki loppupeleissä ole, niin kauan ko tietää, että asiat o hyvi.) Se, että Kellossa sai juosta metässä ja pellossa miten lystäs oli varmaa lapselle iha hyvä juttu, mutta en kyllä nykysessä elämäntilanteessani näkis kovin todennäkösenä sitä, että maalle lehmien naapuriin olisin enää eläissäni muuttamassa.

—————-
Now playing: Margot & The Nuclear So And So’s - Jen Is Bringin’ The Drugs
via FoxyTunes

Ei ole epäilystäkään siitä että nerous säilyy kauneutta pitemmin. Se selittää sen miksi me näemme niin suurta vaivaa sivistääksemme itseämme. Elämän villissä kamppailussa haluamme omata jotain mikä kestää, joten täytämme mielemme roskalla ja faktoilla siinä typerässä toivossa, että säilyttäisimme paikkamme. Läpikotaisin asioihin perehtynyt ihminen - se on nykyaikainen ihanne. Sen ihmisen mieli on kamala asia. Se on kuin koristetavarakauppa, täynnä hirviöitä ja pölyä, ja kaikki hinnoitettu yli oikean arvonsa.

-Oscar Wilde

Piti aamusella karjalanpiirakkaa voitelemaan alkaessa kahdesti katsoa jääkaappiin ja pohtia lopullista psykoosiin vaipumisen tai edelleen unessa olemisen mahdollisuutta.

Kuukauden jääkaapissa muovirasiassa olleet pilkkimadot olivat ilmeisesti yön aikana päättäneet aloittaa vaelluksen. En kyllä tajua, että miten helvetissä, kun ne tosiaan on muovirasiassa, jonka kansi oli kiinni, ja joka oli vielä muovipussissa. Mutta jotenkin kai ne. Tai ehkä maailmankaikkeuden mielestä on vaan hauska vittuilla mulle.

Onneksi sitä ei kuitenkaan ole mitenkään herkkävatsainen ja karjalanpiirakoiden voiteleminen ja kitusiin ahtaminen sujui joutusasti kaikkien silmään osuneiden matosten keräilyn jälkeen.

Töiden jälkeen kävin vielä kotona pyörähtämässä (silittämässä eläimiä ja pummimassa ruokaa vielä kun Ynjövi EI ole tullut kotiin ja äitin passauskiintiöstä voi lohjeta osa myös mulle). Ilmeisesti olen pätevöitynyt eläinten pienkirurgiaan tyhjennettyäni toisen koiran verikorvan useampaankin otteeseen neulalla ja ruiskulla. Tänään vuorossa oli turpaansa saaneen Paavo-kissan korvan puhdistaminen verestä ja visvasta, ja visvasta pullean korvan visvasta tyhjentäminen. Onnistuin saamaan toki visvat naamalleni siinä vaiheessa kun sitä puristelin ja Paavo päätti heiluttaa päätään. -Mutta hei, onneksi sain hetkeä myöhemmin myös haavanpuhdistusaineet (Betadinen) naamalleni, joten ei oikeastaan edes haitannut!

Hieno päivä kyllä.

Soi: Rilo Kiley - Close Call

Varrelliset varvassandaalit? Ahehiihihsaahshhhaaasshmmitävittuaaaa? Ja minä ko luulin että tämän Kesän Viralliseksi Vitsiksi oli jo valittu haaremihousut.

Jee kolmen tunnin päästä alkaa sarjakin. Jännä. Aika jännä. Aletaan taas pelaamaan. Mutta että jalkapalloa muovinurmella, jännä. Eikä kovin lämminkään ole, vaikka kesälaji kai se on, jännä. Ja vastustajat on naisia, vaikka ovatkin Kaarinan Poikia. Jännä. Aika jännä.

Soi: This Is Ivory League - The Richest Kids In Town