Lunta odotellessa.
Sunnuntai, Syyskuu 27th, 2009-Ja sitä saattaa tulla jo ens viikolla. Mikä on kyllä jo aika toivottua, koska jaksaminen töissä alkaa loppua (odotan innolla “työelämään” siirtymistä ja 40 vuoden työputkea, ei tällä päällä). Kesään on kuitenkin mahtunut noin puoli miljoonaa valittajaa, käpyjä keräämässä eksyneen kehitysvammaisen etsimistä kentältä poliisipartion avustuksella, talitinttien toimistosta pyydystämistä ja uloskuljettamista, henkistä väkivaltaa työpaikkakiusaamisen merkeissä, sitä seurannut avautuminen kiusaamisen harjottajalle, ja pari ihan mukavaakin työpäivää. Sitte saiski alkaa keskittyä pitkään nukkumiseen ja opiskeluiden täysipäiväseen sössimiseen.
Eilen Ylämyllyllä pelattiin naiste kakkosen kanssa toinen karsintapeli, joka voitettiin myös puhtaasti 4-0. Tulihan hyvät fiilikset kun sai pelata, kiiteltiin, ja sai vielä pelata jokin panoksenakin. ONS/2 nousi siis Naisten Kakkoseen häviämättä yhtäkään peliä koko kaudella. Kiitos että sain olla mukana!
Tänään pitäisi ehkä jotakin vielä syödä, ja ajattelin ettiä reseptiä netistä, jotta voin sitten kaupassa ostaa mitä sattuu ja tehdä lopulta jotain ihan muuta kun aluksi oli tarkotus. Tämä sivusto on kyllä hieno. Hail -kokki pudotti pahemman kerran.