Keksin justiinsa ketä saapi syyttää siitä, että saan kesät talvet nauttia lamauttavasta haistapaskasäästä. -Nimittäin poliiseja! Manaavat ja toivovat sadetta, pilviä, räntää ja kylmää.

“Kyllähän tämä sade on meidän paras ystävä.”

“Ei voi kun toivoa kissoja ja koiria perjantaille.”

“Kyllähän tämä sade hillitsee ihmisiä.”

“Pakkanen kyllä auttaa tätä työtä tosi paljon. Ihmiset jää kotiinsa sisälle.”

Poliiseja kattoessa tajuaa myös sen surullisen faktan, että tunnistaa apauttiarallaa kaikki nuo ABC:t missä ne käy syömässä. Ois helppo sanoa, mihi ovelta pitää juosta, että pääsee mahollisimman nopijaa vessaa. Ei oo kotimaanmatkailu menny hukkaan.

Minähän en ole rasisti mutta… toinen koirista on. Valkoinen länsiylämaanterrieri Jedi ei noin lähtökohtaisesti tykkää intialaisista, tummaihoisista, kehitysvammasista, emoteineistä, hipeistä, punkkareista, pyörätuolissa olevista eikä kenestäkään muustakaan joka nyt jollaki tavalla saattaa Oulun katukuvasta pompata. (Jedi ei myöskään tykkää mustista koirista, joten oikeastaanhan kyseessä on rasismi yli roturajojen.) Ja mää olen nyt iha tosissani. Kun koiria käyttää lenkillä alkaa pelottamaan jo kaukaa ko tietää että tulee joku “erilainen ihminen” vastaan ja se näkee sen ja alkaa urista ja vetää ja hävettää ihan helvetisti. (Tuli mieleen tämäkin koira, jonka natsitervehdyksen opettanu omistaja joutu vankilaan viideksi kuukaudeksi.) Toinen koira haistelee kukkasia/katukiviä eikä vois vähempää välittää, mutta tämä toinen murheenkryyni, huoh. Vanhempien muutettua keskustaan Jedi on saanu katella ikkunasta ihmisiä, ja myös ikkunasta tarkkailussa on jokseenkin helppo arvata, kenelle sen pitää alkaa urisemaan. Ja kyllä hävettää.

Ihan niikö varmaa kouluampujien vanhemmat tykönään miettii, niin olen minäki miettiny, että miksi tuosta koirasta on tullu tuommonen. Ehkä mää voin vapautua kuiten  itsesyytöksestä, koska tuosta toisesta koirasta (joka itse asiassa enempi mu koira onki) on kasvanu oikein mallikas yksilö, joka sietää kaikkia ja kaikkea eikä oikeastaan kyllä välitäkää mistään muusta ko porkkanan ja pullan syömisestä.

Ilosena asiana mainittakoon huipun ja ankean Silversun Pickupsin löytäminen. Mahtavaa ko ehtii kuuntelemmaa musiikkiaki. Kesällä ei ehtiny ko autoradiota. Myös Regina Spektorin uus levy on kuunneltu nyt nii monnee kertaa, että sen voi todeta olevan tosi hyvä.

Onneksi The Soundsin keikkaankaan ei oo ennää kovin pitkä aika. Kesällä Qstockin kehittävässä ja ennen kaikkea kylddyrellisti korkealentoisessa ilmapiirissä naamojen vetämisen ja jättihanskanyrkkeilyn ohessa ehdittiin myös keskustella siitä, mikä bändi ois livenä nähtävien toivelistalla. Ja eipä mennyt edes montaa viikkoa, niin mu kärkisijojen The Sounds tulee mukavuusalueen piiriin 400m metrin päähän keikalle. Ihanaa, että ees joskus harvoin kosmos kuulee pienet pyyntöni. Myös Suomen lämppäri on ilmotettu: Matt and Kim. (Joka tuota rasittavasti ilmehtivää Mattia ois varmaa iha hyvä bändi.)

Lauantaina olin äidin kanssa Kaupunginteatterissa kattomassa “Sotaturistien” ensi-iltaa. Jostain syystä koko ajan tekee mieli puhua elokuvasta, näytelmä on jotenki vaikea sana. No kuitenkin, näytelmä oli mu mielestä ihan hyvä. Ei liika ahistava. Puoliajan höttöset oli hyviä, ja bongasin yllättävän paljon tuttuja. Hauskinta oli kuitenkin takana istuneen henkilön erittäin äänekkäästi luriseva vatta, niikö ois vessanpöntön vieressä istunu.

Sunnuntaina osallistuin perheidylliin, kun ehjän lapsuuden ja vanhempien 25-vuotis hääpäivän juhlamenoihin piti osallistua. Lounas sisälsi vaivaannuttavia kertomuksia ja hyvää ruokaa. Syömisen jälkeen mentiin vanhempien luo ja pelaamaan muuttolaatikoista alimmaisesta kaivettua Trivial Pursuit Genusia. Huikein mun tietämä asia oli varmaankin vuoden 1998 Syksyn Sävelen voittaja. (Marita Taavitsainen kappaleella Andre, repikääpä siitä!) Pelin aikana lensi mm. seuraavat kommentit:

Ynjövi: “Nyt kolmonen… Kolmonen… Kolmonen… Kolmonen…” (Heittäen samalla noppaa koko ajan uudestaan.)

Ynjövi: “AI SAATANA NÄÄ MELKEI REVIT MUN KORVAN IRTI!”

Äippä: “Sopen lempisanoja on varmasti pökylä ja pimpula.”

Äippä: “Mistäsevoitietäääää!? Luitko sää nämä vastaukset!?”

Äippä: “Saatanan pikkusieluset nihilistit!”

Lautapelit on kyllä hieno asia.

Annoin tänää tiltin välikokeessa niin kaikkeni, etten enää muistanu missä takki oli (kävin kolmilla naulakoilla), enkä missä auto (no se löyty kuitenki jo toiselta parkkipaikalta mitä yritin).

Taannoin onnistuin matikanlaitoksella haahuilun jälkeen painamaan hississä ykköskerroksen sijaan kellaripainiketta, ja ihmettelin vähän että hmm ei tämä käytävä ennen tältä oo näyttäny. Kävelin väestösuojien ja epämäärästen tietokonemonitorikasojen ohi luottavaisena että “kyllä täältäki pääsee”. Ja sitte löysin pikku portaat ja itteni jostaki sisäpihalta ovi kiinni selän takana. En oo ikinä ollu niin ilonen, että ihmiset polttaa tupakkaa, kun siihen sitten kohta tuli jotakin virastoämmää kiskomaa tervaa kitusiinsa. Mietin jo, että mihinkähän sitä pitäis soittaa, poliisille vai Eniroon, että MISÄ MÄÄ OON?!?

Nyt voiski alottaa villin perjantai-illan vieton, syödä jotaki mössöä, todeta ettei telkkarista tule mittää ja mennä nukkumaa.

Ja pakko tykätä tästä videosta.

Haaparannasta lauantaina ostettujen juomien ja syömisten melkolailla täysimittaisen eilen suoritetun tuhoamisen jälkeen vois olla aika ehkä pohtia sitä, että millastahan urheilua sitä alkais harrastamaa. Astangajoogakurssille viimein Ynjövin avustuksella onnistuin ilmottautumaa, mutta tällä hetkellä oon sielä varasijalla. Eli todennäköisesti parempi onni tammikuun kurssille ilmottautuessa. Toki Haparandasta ostin jo maton. (Ostin Haparandasta myös kahdella eurolla heräteostoksena tämmösen, ja onnistuin jo varmaa reväyttämää kaks vatsalihasta ko aloin tekemää jotai saatanan martial arts äijän youtubessa neuvomia mooveja, enkä normikuolevaisten maltillista rullailua polvillaa.) Sulkapallo ja luistelupelailu vois olla myös kivaa. Ja kuha isän jalka leikotaan, ni sille varmaa saa kuntosalikaveriksi alkaa. Ja golffia vois treeniä hallissa.

Futisjuttuja pitäs varmaa josaki vaiheesa kirjotella auki, mutta vieläkää ei jassa.

Lisäksi viisaudenhampaita (neljää) pakottaa, ja ne pitäs poistaa, ja yks kolmesti viime keväänä paikattu hammas vituroi myös. Ja pitäs alkaa opiskelemaan. Ja lomareissun suunnittelu ei oikei etene. Ja ulkona o pimiää, ja kylmää. Mitehä sitä jassaa.

Tulipa mieleen katellessa nähtävästi taas ihmismäihiin mittoihin ja kuntoon (tästä)  ittesä saaneen Robbie Williamsin uuden “Bodies” -sinkun (missä tykkään erityisesti tuosta alun pörinäsoundista) viteota, niin tulikin mieleeni, että missähä kaikissa videoissa on käytetty tuota  lentokoneiden hautausmaata lavasteena? Levynkansiakin löytyy varmaan jokunen.

The Automatic - Steve McQueen (jossa on bonarina vielä myös sama mies ja moottoripyörätematiikkakin, mikä lie Great Escape -fiksaatio ohjaajilla sitte onkaa)

Tom Petty - Learning To Fly

Berlin - Take My Breath Away (VOI KYLLÄ!)

Joku sanois ehkä, että vähän käytetty idea jo, muttah… Ja sitten jos alkais ettimään niitä videoita, joissa ihan vaan on lentokone, ni tulis jo kymmeniä.

OLS hävis salibändissä jatkoajalla ja minä otin tähänastisista kuvista ehkä vähiten paskoja kuvia. Kaudenpäättäjäiset meni oikein hyvin, tosin omat vanhemmat (…) oli sattuneet samaan baariin naureskelemaan sisäänjonotusta. Asiasta kuulin tänään, kun äidin perinteinen “pyydänpä nyt muodon vuoksi syömään mutta oikeasti tarkastan ootko vielä mahdollisesti hengissä” -viesti saatto lihapatojen ääreen kevätkananpoikaselle ja rosmariiniperunoille. Lisäksi pitkäkyntinen vei farkkujen taskusta rahat ja kortit. Onneksi Nordealla oli yöllä käyttökatkos, ja minä tunnollisesti kuoletin kortin pikimmiten, joten sen suurempaa vahinkoa ei luultavasti päässy syntymään. Yllättävän vähän äksidentti sitten lopulta vituttikin kun se jotenkin hoitu kohtuullisen näppärästi siinä kaiken kivan sivusa. Ja sitten pitikin aamulla taas kaiken säntäilyn jälkeen miettiä, että eihän sitä kohta enää uskalla lähtä ulos ollenkaan. Ynjövi oli ollu ilmeisesti samassa talossa kotibileissä, ja verta oli kuulemma lentäny ja poliiseita riittäny jututtamassa. Millon ei omalla alaovella ryöstetä ja pahoinpidellä seuraavan kerroksen tyttöä, ni sitten heiluu puukko. Ihmiset voi pahoin.

Finnit nenän sisällä on ikäviä, koska ei niitä voi nipistellä ollenkaan ilman että tuntuu että kyynelkanavat halkeaa, ja itkua tulee nenästäki. Mutta vielä hirveämpää on kyllä finni korvalehden tuossa sisällä. Ei voi nukkua toisella kyljellä, koska koko korva on aivan tulessa jos sen päällä nukkuu, ja jos vahingossakaa erehtyy sohasemaa tuota korvaa niin tuntuu että pää räjähtää. En edes uskalla ajatella sen puhkomista.

Tämmöstä tänää.

Lunta sitten tulikin pyynnöstä maanantaina (joka oli ilmeisesti eilen) niin paljon, että maa oli valkosena ja golfkenttä kiinni. Eipä tätä tahtia kausi enää kovin kauaa jatku. Ilmeisesti saan kaikesta huolimatta olla enskesänäkin paikassa töissä, mikä toki olis ihan kiva, koska en varmaan onnistu saamaan mitään muutakaan - tai ainakaan parempaa - työtä. En mää sitä niin inhoa, vaan vähä väsyttää sekin laji.

Tänään vietin koulupäivää oikein 8-14:30 ja olihan se kamalaa. Varsinkin siksi, koska tilastotiedettä tuosta ajasta oli sitte kuus tuntia. Jo kurssin ekoissa laskuharkoissa jokunen viikko sitto mua tuli nöyryyttämään yksi niistä harkkojen ohjaajista (nainen, jonka nimeä en vieläkään oo saanu selvitettyä, että voisin valittaa), ja se on ollu ikävä nyt oikeastaan aina siitä eteenkinpäin. Mutta lohduttavaa on ehkä osin se, että en ole ainoa, jonka elämänhalun se haluaa mitä ilmeisemmin  lopettaa. Kukaan ei halunnu sitä “neuvomaan” (tämä “neuvominen” ja “auttaminen” kun on lähinnä sitä, kuinka saada toinen tuntemaan ittensä mahdollisimman tyhmäksi ja turhaksi eliöksi maan päällä). Miksi tuommonen ihminen, jolla on ehkä jonkinlaisia ongelmia (ja ongelmat on vähä muita ko matemaattisia pulmia työpöydän laatikossa) pistetään opettamaan, kun ei se kutsumushommaa sillekään voi olla? Niikö tuo kurssi muutenkaa olis mikään suklaakonvehti kermakakun päällä, ni ainaskaa minä en tarvi enää mitää lisänegatiivisuutta tai epätoivoa sitä koskien.

Muutenki oon miettiny aika paljon viime aikoina sitä, kuinka jotkut ihmiset todella levittää negatiivista kakkendaalia joka paikkaan missä kulkee. Tämä asiakokonaisuus tuli esille jo töissä, ja lopulta asiasta oli pakko sanoa tämmöstä toimintaa harjottavalle ihmiselle, koska musta alko tuntua että se ei enää tee hallaa pelkästään itelleen vaan myös muille ihmisille, ja ennen kaikkea mun mielenterveydelleni.  -Toisaalta tämä ko. henkilö myös päätti levitellä tovin allekirjoittaneesta henkilökohtasta ja paikkansa pitämätöntä juttua niin, että siihen viimistään olis mun toleranssi loppunu. Eikä seuraukset ainakaan vielä ole olleet huonot, päin vastoin. Oon saanu tehdä työni nyt ihan rauhassa ilman mitään ylimäärästä häslinkiä, ja henki talon sisällä noin muutenki ainaki mun kokemani osalta on parantunu. (Toki varmuuden vuoksi edelleen kaivelen poteroa suurhyökkäyksen varalta.)

Kyllähä ihmisellä on sillon itellään joku asia huonosti, kun se ei näe kenessäkään muussakaan mitään hyvää. Mää jotenki uskon, että ihminen kuitenki perustaa ihmiskäsityksensä ensi kädessä itteensä. Nii kauan ko ihminen jaksaa uskoa, että sillä itellään on vielä elämässä jotaki saavutettavaa ja että hänessä itessään on monta arvokasta seikkaa, niin kai se näkee sen saman hyvän muissaki ja voi tehdä hyvää. Kuitenki heijastamiseen koko ihmisen kehitys ja oleminen perustuu niin paljon, että jotenki se ois järkeenkäypää. Ehkäpä siksi se etiikan kultainen sääntö onkin niin kultanen, koska ennemminki ko oikein toimimalla ihminen parantais maailmaa, se parantaa ittiään.

Jotenki tuli mielee Harry Potterit. Näin vanhaksi piti elää tajutakseen, että eihän ne ankeuttajat ole edes mielikuvitushahmoja.

Viikonloppuna on suurta urheilujuhlan tuntua, kun SARJAJOHTAJA OLS kohtaa Linnanmaan hallissa Tiikerit. Oon niin valinnu oikean gloryhunttausjoukkueen. Ja koska valittin vielä oikea-aikasesti Ykköstä pelatessa, ni oon FF termeinki oikeinkannattaja. Tilasin (ja sain) myös Madridin kid’s fan kitin. 164cm koon paita on vähän iso, ja halpaa oli ko saippua. Nyt oon valmis sivutyönä gloryhunttaamaan huonona fanina Pyhää Iikkeriä joukkoineen myös la Ligassa.

Lauantaina on myös suurta anti-urheilu-juhlan -tuntua, kun kaudenpäättäjäiskausi käynnistyy. (Toivon sydämeni [ja vatsan] pohjasta, että sunnuntaina ei tarvi lähtä äidin kanssa Ikeaan.)