Tulin kattomasta salibändiä (OLS voitti 6-1, vaikka näin 5-0 enneunen ja olin valmis panostamaan siihen omaisuuteni), ja sen jälkeen menin äidin luo lokkeilemaan (=syömään ruuanjämiä). Katottiin taitoluistelua, mää tulin siinä vaiheessa paikalle ko kolme akkaa oli luistelematta. Ja sitten tuli Kiira ruutuun. Sanoin että kaatuu ainaki kahesti ja märsää, ja niihä se kaatu. Ja märsäs. Ja koko ajan vaa surkuteltiin että voi harmin paikka voi harmin paikka. Ja sitte alko se palkintojen jako, ja siellähä oliki Lepistö kakkosena?!? Mitäs helevettiä nyt taas? Onko se, että Kiira lentää perseelleen eteenpäin luistellessaan (iha oikeasti, eihä se edes tehny mitää siinä ko kaatu, paitsi kaatu seisovilta jaloilta) enemmät jorinat ansaitseva asia ko se, että Laura Lepistö oli kuitenkin kakkonen?

Jostai syystä kalloa kiristää Kiira noin muutenki. En tiedä miksi, mutta aina on kiristäny, ja nyt oon myöntäny sen rehellisesti itelleniki. (Eikä kuluneena viikkona ehkä vähiten TÄMÄN takia.) Ehkä sen takia, että se valittelee vatsakipuja kaikissa naistenlehdissä. En tiedä edes miksi tiedän kaiken tämän, mutta valitettavasti tiedän.

Onneksi Urkkaruudun ohjaaja oli kuitenkin samassa hengessä, ja näytti Lepistöstä sulokasta liitoa jään pinnalla, ja perseellään itteään keräilevän Kiiran. Buha. Myönnettäköön myös, että koko lajihan ei kiinnosta tai liikuta käytännössä ollenkaan, mutta kun se on laji josta saattaa joskus mitaleja tulla arvokisoissakin jos tuuri käy, niin onha sitä suomalaisen kansallisluonteen ohjaamana katsottava se kymmenen minuuttia vuodessa ja ilmaistava jyrkkiä mielipiteitä.

Naisfutis.netin osalta koittasin vähä tsempata. Alotin alottamalla oman blogin “Kärkkärin voimalla”. Nyt tarvis enää kirjottaa. Vaikka kyllähä tuolla nimelläkin jo pitkälle pääsee. Sain luvan tehä Andrée Jeglertzille kyssäreitä, ja nyt innolla odotan, että tuleeko ne takas liian provosoivina vai saisinko iha oikeasti vastauksia. Palloliittoon on jotenkin aina ollut aika vaikeaa saada minkäänlaista kosketuspintaa, mutta mu onni oli kyllä aikanaa meilata Outi Saariselle (joka nyt on elokuulle asti maajoukkueen managerinakin). Kummasti alko jutut edistymään ja asiat onnistumaan, kun aiemmin ei saanu edes vastausta. Kyllähä mää ymmärrän, että tämä o puuhastelua sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ku oon kuitenki kiinnostunu ja innostunu, ja en usko että se nyt haitoiksikaan ois, jos naisfutista fiilisteltäis netissä enempiki. Tai jotaki.

Metsästys oikeasti aiheesta jotakin tietävien blogistien lisäämiseksi jatkuu samoten. Viime vuonna oli kyllä huippua, ko Maria Virolainen ja Marianne Miettinen kirjotteli jonku aikaa. Virolainen ainaki huhupuheiden mukaan vois jatkaakin. Kenethä valitsis seuraavaksi uhriksi mailiahistelulle?

Huomenna on taas futsalia kahden pelin verran. Tällä kertaa pelataan Nallisportissa, eli kuitenkin Oulussa. Aion tsempata, enkä sössiä. Ja tehä muutaman maalinki, toivottavasti.

Jännä kyllä, mite se pallon tolppien väistä verkkoon potkiminen tuntuu olevan vanhemmiten vielä tyydyttävämpää ko pentuna. Kolotukset ja kiristykset unohtuu ees hetkeksi. Ja todettakoon Andersonin kolotusvalitukseen, että mää on sentää vissii 10 vuotta nuorempi tai jotai, ja koko ajan joku on hajalla tai muuten vaan kipeänä. (Eikä se todistetusti ole vaan hysteeristä luulotautisuutta.) Mulla tosin tähän asti hajoilu on rajottunu alaraajoihin vaan tähän mennessä. (-Mutta eiköhän sekin vielä muutu, kun treenaan lisää tätä.)

Soi: Dashboard Confessional - Vindicated