En melkei kahtee viikkoo oo voinu nukkua nii pitkää ko haluaisin (osin sen takia että koko viikonloppu meni ilmaseksi exceleitä naputellessa kiljuvien lasten ympäröimänä ts. toimitsijana jalkapallotapahtumassa). Eilen tuntu sitten, että nyt on pakko ottaa tauko tästä kamalasta nukkumattomuusoravanpyörästä. Ajattelin siis, että pidänki tänään ommaa lommoo, enkä mene käymään yhdellä luennolla. Onnistuneesti 14 tuntia nukuttuani kun sitten avasin mailin (koska sehän on heräämisen jälkeen eka asia mikä pitää aina tehdä) huomasin infon perutusta luennosta. Joten en ollu edes huono opiskelija!

Tuskasin -ei siis vaikein, vaan tuskasin - kurssi on nyt syksyllä ollu aina maanantaiaamusin klo 8 pyörivä Negotiations & Meetings enkunkurssi. Tuskasin se on koska, no, jos joku ei vielä tajunnu, niin kello kaheksaksi Linnanmaalle raahautuminen talvisissa ääriolosuhteissa ja heti luonnollisen small talking alottaminen englanniksi ei vaan oikein toimi. Kuitenki viime tunnilla ryhmäkeskustelun (joka ois pitäny suorittaa 3vs3 asetelmalla, mutta koska mu ryhmästä ne muuta ei paikalle olleet kyenneet, suoritettiinki 1vs3 muodossa) päätteeksi opettaja tuli sanomaan että “You don’t need to attending the meeting exam.” Minähä tietty että WTF (no joo, en oikeasti), ja opettaja vaan totes että “I heard you talking alone for half an hour and you don’t need to come to the meetings exam at all. You’ll get a five for this.” Saa kai tuosta nyt sitten olla vähä mielissää. Lisäksi tämä tarkottaa sitä, että opiskelut tältä vuodelta loppuu jo 11.12. ja sen jälkeen voi alkaa keskittymään vaan suklaan syöntiin ja Honolulun reissun odottamiseen. Nimimerkillä jaksan pimeyttä vaan tekemällä Googlen kuvahakua kohteesta.

Jalalle kuuluu sinällään hyvää. Iho kuoriutuu vähänkää enemmän liikkuessa tuosta kantakupin kohtaa vastaavalta kohdalta kantapäästä, ja sitä fysioterapeuttikin käski ehkäisemään teippaamalla akillesta rakkolaastareilla, läskillä tai urheiluteipillä. Ilmeisesti siinä on nyt vähä vaarana aktiivisella urheilulla kehittää joku bakteeri-infektio. Fysio toki pelotteli omakohtaisella kokemuksella hankaavista luistimista, Hannu Jortikasta ja verenmyrkytyksestä, mutta säästän teidät siltä. Vahingossa (”vahingossa”) eksyin myös harkoissa pelailemaan vähän (”vähän”), ja oli niin mahtavaa että ei sitä oikei voi sanoin kuvailla. Toki rytmitykset joissain tilanteissa huomas olevan just semmoset ku 8kk tauon ja jalkaleikkauksen jälkeen voi odottaa olevan. Esimerkiksi, kun koitin vasurilla keskittää aika pienestä kulmasta, lensin perseelleni kun jalka ei osunutkaan palloon ihan niinkun oli tarkotus. Toisaalta rytmitykset ja motoriikka joissain tilanteissa toimi positiivisesti yllättävänki hyvin, pari kertaa onnistuin jopa harhauttamalla hassuttamaan vastustajaa (mikä ei kyllä aina oo onnistunu ennen leikkaustakaan toim. huom.) ja oikealla keskitykset jopa onnistu kaverin nuppiin osuen. Ja tietty tein iteki maaleja, mikä tietenki oli parasta. Tästä rupeamas akilles ei tosiaan kipeytyny millää tavalla, ja päälle kun olen venytelly vielä erityisen huolellisesti ja kärsivällisesti, niin en usko että tuosta pelailusta mitään vahinkoa on enää tässä vaiheessa edes ollu. 25. pvä menen toivottavasti vikaan kontrolliin lääkärisetä Ristinemelle, ja jos lupa tulee ni samalla viikolla tehdään hyppytestit ja jos neki menee hyvin ni sitte saa alottaa ihan tosissaan progressiivisen ja tavotteellisen treenaamisen.

Kaiser Chiefs - Never Miss A Beat

Jep, semmonen tauti se olikin että eipä ole ennen tullut vastaavaa koettua. Voin sekuntiakaan epäröimättä sanoa, että edellistä postausta seuras elämäni paskin (sananmukaisesti) vuorokausi. Heroiinista vierottuminen olis varmasti helppo nakki tämän rupeaman jälkeen. Kuume nousi ja nousi ja sitten soitin äidille, kun tuntu ettei kerta kaikkiaan pysy enää pystyssä tai olemaan, ja menin kotia kahden peiton alle horisemaan. Lämpöä oli jo päälle neljänkympin ja puoltakaan desiä en saanu nestettä pysymään sisällä 24h aikana. Isä hysterisoi ja oli viemässä päivystykseen. Koko tapahtumaa ei voi liikaa olla dramatisoimatta, se vaan oli niin yksiselitteisen hirveää.

Ja sitten aamulla kuume loppu hiljalleen, ja jyrsin jo Dallaspullaa Kellossa. Ripatti ja yleinen olemisen kummallisuus tosin jatku vielä viikon, mutta nytpä taitaa enemmän ja vähemmän olla kärsitty. Painoki on palautunu normaaliin. -Jos kuitenki joku haluaa koittaa vastaavanlaista sessiota laihdutukseen, niin kaipa se siinäki toimii; kolmen ekan päivän aikana paino laski päälle neljä kiloa. Sivuoireet vaan ei ehkä ole sen arvosia.

Kummallinen juttu tuossa oli myös se, että muutama päivä pahimman päivän jälkeen koin ihmeellistä poltetta kurkussa, ilmeisesti närästystä. Ei ole koskaan ennen närästäny, mutta koska joskus oon nähny närästyslääkemainoksia ja se lienee lähimmäksi kuvannu sitä tunnetta, niin kai se närästystä oli. Mutta nyt seki on loppunu, varmaan vatsahapot vaan oli vihasia uloslentämisestään ja koittivat haastaa riitaa portsarin kanssa vielä valomerkin jälkeenki. Juntit.

Muuten elämä on vaan menny eteenpäin. Oon vähän innostunu koulunkäynnistäki. Enkä ehkä vähiten sen takia, että tilastotieteen kurssilla on menny laskuharjotukset hyvin, ja tuntuu että osaanki jotain. Oon hoitanu muutenki asiat aika lailla viimisen päälle, ja kai siitä ihan hyvät fiilikset on tullu. Kun ylipäätään hoitaa asioita ja saa jotain aikaan, niin kyllä se mielentilaa parantaa. Vaanko se aikaansaaminen on yleensä niin tuskasta.

Päätin myös, että en ennen Joulunajan reissua Honoluluun osta enää viunaa (ei edes maistuis) enkä mössöruokaa (valmispahveja, E-laatikoita tai sipsejä). Karkki toki pitää kohtuudella sallia (suklaa ja salmiakki nyt ainaki), koska ei ihminen muuten elämästä selviä. Varsinkaan minä, varsinkaan talvea ja varsinkaan Oulussa.

Lisäksi oon suorittanu tässä lähes tammikuisia uuden elämän alottamisen kuvioita lähentelevässä projektissa jonkinlaisia liikunnan urotekoja. Kuten ostanu uuden pyörän esimerkiksi! On sillä jo jonkin verran tullu ajettuaki, ja kovvaa pääsee. Ku reidet ei vaan heti niin hapottais, ni pääsis vielä kovempaa. Viime perjantaina fysioterapeutilla tehtiin myös kyykkyjä reilu puol tuntia. Aika brutaali oli tunne lauantaiaamuna jaloissa, jotka ei oikeasti ole olleet rasituksessa tai hapoilla sitten hmm, maaliskuun? Reidet ei olleet kireät, ne oli saakeli särkevää valettua betonia jota piti raahailla ympäriinsä. Klassinen “vessanpönttötesti” (harkat ei oo olleet pahat, jos pöntölle ja siitä pois pääsee vaivatta) pamahti mitta-asteikon yli. Mietin, että pitäsköhän kylppäriin hommata semmoset invavessoista tutut avustekahvat. No joka tapauksessa kyykkäyksen tuloksena oli se, että pääsin sen urhoollisesti ja jalat vaan vähä täristen suoritettuani juoksemaan matolle fysion tuijotellessa kriittisesti. Puolieroja tai muita kummallisuuksia ei ollu havaittavissa, ja sainki luvan käydä lauantaina ja tänään maanantaina lenkillä koittamassa 5min kävely - 5min juoksu x 4-5 settiä.

Ja minähän kokeilin, lauantai-iltana kello 22:05 lähin juoksemaan Heinäpäähän. Yhtään ihmistä ei tullu vastaan, ja reitti oli valastu niin monella luksilla iha vaa mua varten, että pikkusen jopa hävetti. Mutta ai jeesus se juoksu oli mahtavaa. Niin mahtavaa että kaikki turhautumispaska jotenki vaa laukes ja piti istua itkeskelemään hetkeksi (itken näemmä nykyään on a daily basis). Ja sitte jatkoin. Ois tehny mieli juosta kovempaa (mielen olis tehny mieli, kroppa ei ehkä olis päässykkää paljo kovempaa) ja pitempään (sama ko edellisessä kohdassa), mutta joku järjenhiven sano, että ei ehkä kannata alkaa nyt tässä vaiheessa leikkimään tuurilla. Sunnuntaiaamuna jalat oli edelleen “kireät”, ei kuitenkaan yhtä kireät ko lauantaina, akilles vähä ärtyneen olonen ja mieli korkealla.

Tänään höntyilin samanmoisen sarjan tekonurmella naisten futistreenien aikaan, ja niin se vaan taitaa olla, että mää ihan oikeasti pidän juoksusta. Saan siitä ehkä enemmän mielihyvää ku mistään muusta (oikeasti). Nyt tuntuu, että vois tehä mitä vaan. Ja oonki jo tehny vatsalihaksia, joita muuten kyllä inhoan mutta kun ei ole oikein muutakaan tekemistä. On tämä. Jos tuo jalka vaan kuntoutuis vielä ja pääsis joskus pelaamaan… Toivo nousee taas, toivottavasti ei romahda. (Taas.) Alkaa tehdä todella tiukkaa seurata pienpelejä vaan vierestä, ku tekee niin mieli osallistua. Hohoo tänään sain kyllä Japelon pakottamana vetää muille “Hässäkkä” -nimisen syöttömyllyn, joka suju yllättävänki hyvin (kun odottaa katastrofia voi vaa onnistua).

Tällä viikolla on mahtavaa seki että nään Disco Ensemblen kolmatta (kai?) kertaa hintsusti yli vuoden sisään. Ja sekin on mukavaa, että Paavo tulee viikonlopuksi mun luo hoitoon.

Miksiköhä muuten kukaan ei enää oikein päivitä blogejaan montaa kertaa päivässä, tai edes päivittäin? Nyt ko olis oikeasti aikaa lukea ni Intternetissä harvoin on mitään uutta ja tärkeää joka pitäs tavata läpi.

The White Stripes - Hand Springs

Yläkerran naapuri on vissii kans käyny Ikeassa. Se on nyt kohta viikon naputellu ja ruuvannu, tiputellu tavaroita ja kiroillu tuolla aamusta iltaan. Kohta menen pimpottamaan, että tarvisikko iha oikeasti apua, kun ei vaikuta sulla tuo homma etenevän oikei yksikseen. Lisäksi tekis hulluna mieli mennä ja viedä pyörävaraston oveen lappu, että koittakaapa nyt vittu iha oikeasti hoitaa se ovi aina lukkoon ko ottaa päähän ja pelottaa että ihQ-maasturi vielä pöllitään, mutta en oo vielä oikei vakuuttunu, että tällä kerrostaloeläjän kokemuksellani oon oikeutettu moiseen. (Montakohan sivulausetta tuossa oikein oli?!?)

Tässäpä on tapahtunu aika paljo kaikkea ja toisaalta ei mitää. Koulu on ja jatkuu kiireisenä, tuparit ja synttärit meni iha hyvi ja en enää edes keksi mitää ostettavaa kämppään. (Voin laittaa teille kaikille sairaille pikku stalkkereille kuviakin joku päivä, mutta sitä ennen pitäs ehkä siivota.)

Pöydän ja kirjahyllynki sain ostettua (öö, ja lisäksi tiskiharjoja, pyyhkeitä, kaks mattoa, koreja, laatikoita, siivilät, juomaratin, talvikengät, pipon, hanskat, Haglöfsin repun ja shortsit ja koin pakottavaa tarvetta ostaa teltanki mutta pystyin vastustamaan, kaktus Ramlöösaa 9 x 1½L, Haribon karkkeja, Fanta exotic thrilliä ja varmasti iha helvetisti kaikkea muutaki mitä nyt ei voi muistaa) kun käytiin perjantaina Äipän kanssa syyslomareissulla Haparandassa. Sen verran väsytti syysmyrskyssä tuulessa ja sateessa pimeällä tiellä takasin ajellessa, että jonkinlaisessa transsissa meni matka Kemi-Ii välillä ilman minkäänlaista ajantajua tai muistikuvia siitä, että ylipäätään ajoin.

Mika Nousiaisen “Vadelmavenepakolaisen” just lukeneena (suosittelen vahvasti) vois iha Haparandan kunniaksi kertoa muutamia asioita, jotka on rajan tuolla puolen paremmin:

• Urheilukaupoissa saa palvelua, ja siellä on ihania teknisiä vaatteita ja valikoimaa; tuntuu hetken jopa siltä, että ei elä Neukkulassa
• Urheilukaupat julkasee aikakausilehtiä jalkapallosta, ja lehden jutuista on kaikkien tasa-arvolakien mukasesti puolet (tai ainaki melkei) naisjalkapallosta
• Huonekalut on halpoja, ja jopa halpahuonekalukaupassa saa palvelua
• Kassaneidit hymyilee
• Fanta Exotic Thrilliä saa kaupasta
• Ramlöössaa saa kaupasta
• Parempia karkkeja saa kaupasta (niinkö Haribo, Läkerol o.s.v.)
• Kaakao, jota saa kaupasta, maistuu oikeasti kaakaolta
• Sieltä saa ja on aina saanu parempaa vadelmahilloa halvemmalla (tämä tuli ilmastua jo v. 2005)
• Ihmiset ei tupakoi julkisilla paikoilla
• Ne nuuskaa
• Ne laittaa nuuskapussit roskiin, eikä heittele ympäri maita ja mantuja
• Ihmiset ei jonoissa (jos niitä ylipäätään on, Ruotsissa uskotaan vielä palvelukulttuuriin) ala huokailemaan ja tökkimään kärryillä edellä olevaa nilkoilla
• Ruotsissa on oikeita Nobelvoittajia, eikä vaan joku läski polvivammanen joojoo-mies ja joku joka öö, no, jotenki siihe liitty vissii muurahaiset ja sitte ruoho ja lehmät

Eilen pelasin eka kertaa livepokeria ja padawanina beattasin jedin (pakkohan se on nyt kertoa koko maailmalle) ja meni muutenki iha semi ok:sti. En hajottanu kortteja enkä kämminy dealerinäkää. Yhe käden pelasin väärin, mutta muuten voiton ja mu välissä oli vaan paska tuuri. En tiedä mihi mu hyvä tuuri elämässä noin ylipäätään on kadonnu, pentuna kun mulla oli käytännössä Midaksen kosketus, voitin kaikki maholliset kilpailut mihi osallistuin ja arpajaisistaki tuli aina se herkkukori.  Ilmeisesti käytin sen onnen sitten alle 16-vuotiaana loppuun, sen jälkeen ku tämä kaikki onki ollu enemmä ja vähemmä yhtä samaa epäonnistumista. Mihin tahansa koskee tai sekaantuu ni paskaksihan se muuttuu, tai vähintäänki menee täysin puihi.

Huonosta tuurista päästäänki enemmän ku kätevästi ilmeisesti aika saakelin rumaksi jäävän vasemman akilleksen nykytilaan. Joka ei ole kamalan hyvä. Liikkuvuus jalassa on palautunu tosi hyvin leikkauksen jälkee, ja tasapainotteluki sujuu oikei hyvin tunnollisen tasapainolaudalla harjottelun ja fysion harjoitteiden tekemisen vuoksi. Mutta hittolainen. Olisin jo toissa viikolla saanu alkaa juoksemaan, mutta tuo saakelin ketara oli tulehdustilassa. Ja on edelleen. Eli ei saa juosta eikä tehdä paljon muutakaan ko pyöräillä. En enää kerta kaikkiaan tiedä. Alkaa vaan usko totaalisesti loppua siihen, että tuolla joskus vielä aktiivisesti pelattais. Tai ylipäätään elettäis normaalisti. Palan tunnetta kurkussa ja itkuntihrustusta tämän takia on aiheutunu jo enemmän ko laki sallii. Mutta ei kai se auta ku yrittää edelleen ja kuntouttaa (ja pettyä). Pään hajoaminen tämän asian kanssa alkaa olemaan jo sen verran vakavaa, että tarvin kohta jotain helvetin mentaaliterapiaaki. Koko elämänsä kun on ollu kuitenkin erittäin aktiivinen liikkuja muodossa jos toisessakin, niin mitään tekemättömyys pistää masentamaan pahasti. Ei pysty keskittymään, ei nukkumaan, eikä oikei olemaankaa. Mää tarvin päivittäisen dopamiinini ja serotoniinini (niin niin). Enkä oo vielä keksiny korvaavia tapoja hankkia niitä, ehdotetut irtosuhteet ja narkkaroituminen kun ei (ainakaan vielä) vaikuta kovin potentiaalisilta vaihtoehdoilta.