Tulin kattomasta salibändiä (OLS voitti 6-1, vaikka näin 5-0 enneunen ja olin valmis panostamaan siihen omaisuuteni), ja sen jälkeen menin äidin luo lokkeilemaan (=syömään ruuanjämiä). Katottiin taitoluistelua, mää tulin siinä vaiheessa paikalle ko kolme akkaa oli luistelematta. Ja sitten tuli Kiira ruutuun. Sanoin että kaatuu ainaki kahesti ja märsää, ja niihä se kaatu. Ja märsäs. Ja koko ajan vaa surkuteltiin että voi harmin paikka voi harmin paikka. Ja sitte alko se palkintojen jako, ja siellähä oliki Lepistö kakkosena?!? Mitäs helevettiä nyt taas? Onko se, että Kiira lentää perseelleen eteenpäin luistellessaan (iha oikeasti, eihä se edes tehny mitää siinä ko kaatu, paitsi kaatu seisovilta jaloilta) enemmät jorinat ansaitseva asia ko se, että Laura Lepistö oli kuitenkin kakkonen?

Jostai syystä kalloa kiristää Kiira noin muutenki. En tiedä miksi, mutta aina on kiristäny, ja nyt oon myöntäny sen rehellisesti itelleniki. (Eikä kuluneena viikkona ehkä vähiten TÄMÄN takia.) Ehkä sen takia, että se valittelee vatsakipuja kaikissa naistenlehdissä. En tiedä edes miksi tiedän kaiken tämän, mutta valitettavasti tiedän.

Onneksi Urkkaruudun ohjaaja oli kuitenkin samassa hengessä, ja näytti Lepistöstä sulokasta liitoa jään pinnalla, ja perseellään itteään keräilevän Kiiran. Buha. Myönnettäköön myös, että koko lajihan ei kiinnosta tai liikuta käytännössä ollenkaan, mutta kun se on laji josta saattaa joskus mitaleja tulla arvokisoissakin jos tuuri käy, niin onha sitä suomalaisen kansallisluonteen ohjaamana katsottava se kymmenen minuuttia vuodessa ja ilmaistava jyrkkiä mielipiteitä.

Naisfutis.netin osalta koittasin vähä tsempata. Alotin alottamalla oman blogin “Kärkkärin voimalla”. Nyt tarvis enää kirjottaa. Vaikka kyllähä tuolla nimelläkin jo pitkälle pääsee. Sain luvan tehä Andrée Jeglertzille kyssäreitä, ja nyt innolla odotan, että tuleeko ne takas liian provosoivina vai saisinko iha oikeasti vastauksia. Palloliittoon on jotenkin aina ollut aika vaikeaa saada minkäänlaista kosketuspintaa, mutta mu onni oli kyllä aikanaa meilata Outi Saariselle (joka nyt on elokuulle asti maajoukkueen managerinakin). Kummasti alko jutut edistymään ja asiat onnistumaan, kun aiemmin ei saanu edes vastausta. Kyllähä mää ymmärrän, että tämä o puuhastelua sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ku oon kuitenki kiinnostunu ja innostunu, ja en usko että se nyt haitoiksikaan ois, jos naisfutista fiilisteltäis netissä enempiki. Tai jotaki.

Metsästys oikeasti aiheesta jotakin tietävien blogistien lisäämiseksi jatkuu samoten. Viime vuonna oli kyllä huippua, ko Maria Virolainen ja Marianne Miettinen kirjotteli jonku aikaa. Virolainen ainaki huhupuheiden mukaan vois jatkaakin. Kenethä valitsis seuraavaksi uhriksi mailiahistelulle?

Huomenna on taas futsalia kahden pelin verran. Tällä kertaa pelataan Nallisportissa, eli kuitenkin Oulussa. Aion tsempata, enkä sössiä. Ja tehä muutaman maalinki, toivottavasti.

Jännä kyllä, mite se pallon tolppien väistä verkkoon potkiminen tuntuu olevan vanhemmiten vielä tyydyttävämpää ko pentuna. Kolotukset ja kiristykset unohtuu ees hetkeksi. Ja todettakoon Andersonin kolotusvalitukseen, että mää on sentää vissii 10 vuotta nuorempi tai jotai, ja koko ajan joku on hajalla tai muuten vaan kipeänä. (Eikä se todistetusti ole vaan hysteeristä luulotautisuutta.) Mulla tosin tähän asti hajoilu on rajottunu alaraajoihin vaan tähän mennessä. (-Mutta eiköhän sekin vielä muutu, kun treenaan lisää tätä.)

Soi: Dashboard Confessional - Vindicated

En tiedä onko näille merkinnöille jokin maksimimerkkimäärä, mutta eiköhän se tule aika hyvin tässä testattua.

Nimittäin, Palloliitto tiedotti 26.5. sivuillaan sen tehneensä yhteistyösopimuksen Fennovoiman kanssa. Fennovoima on kaudella 2009 Suomen naisten A- ja tyttömaajoukkueiden pääyhteistyökumppani.

Fennovoiman tavoite on saada valtioneuvostolta ja eduskunnalta lupa rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa. Päätöstä odotetaan ensi vuonna.

En varmasti ollut ainoa, jossa tämä herätti epäuskon, epätoivon ja erittäin vahvan ärsytyksen (ehkäpä jopa vihan?) -tunteita. Edellisten EM-kisojen yhteydessä naismaajoukkueen pelaajat toki mainostivat ilta- ja naistenlehdissä pyykinpesukoneita ja kuivausrumpuja, ja joku seksismin herkemmin vainuava olisi saattanut todeta, että eivätkö naiset kelpaa urheilijoina, vaan onko niistä pakko vääntää pikku kodinhengettäriä, mutta koska mää en oo semmonen, niin jätetään se jonkun muun sanottavaksi. (Mutta silti, miksi en voi kuvitella Hyypiää tai Litmasta mainostamassa silitysrautaa essu pelipaidan päällä?)

Vaan palataanpa tähän päivään ja case Fennovoimaan.

Fennovoima on ihan puhtaasti lobbaukseen perustettu “rekvisiittayritys”. Sen ainoa tarkoitus on edistää ydinvoiman lisärakentamista, sillä itsellään ei ole mitään varsinaista liiketoimintaa tämän poliittisen mielipiteensä myymisen lisäksi. Kuten Fennovoiman tiedottajakin totesi, yritystä ei välttämättä ole enää edes 2010 olemassa. Onko tämä nyt sitä pitkäjänteistä yhteistyötä, jota Palloliitto on yhteistyökumppaneiltaan peräänkuuluttanut?

Aloitin muotoilemaan kannanottoa Palloliitolle 27.6., sillä minun mielestäni naisten maajoukkuetta ei pitäisi uhrata näin kiistanalaisen yhteistyökumppanin vuoksi. (Kiitokset Elina Vainikaiselle kannanoton oikolukemisesta ja hiomisesta.) Ydinvoimaa kohtaan monilla ihmisillä on todella vahva kanta ja sitä pitää kunnioittaa. Yhteistyökumppania ei  tule missään nimessä valita pelkän mainossopimuksen suuruuden perusteella, vaan on otettava myös huomioon kuinka hyvin molempien osapuolten brändit ja arvomaailmat kohtaavat ja tukevat toinen toisiaan. Ydinvoima sopiiki erittäin huonosti yhteen Suomen naisten A- ja tyttömaajoukkueiden kanssa, sillä jalkapallon ja erityisesti maajoukkueen pitäisi yhdistää, eikä jakaa ihmisiä. Jalkapallon pitäs olla maailmankatsomukselliset ja poliittiset rajat ylittävä yhteinen ilo, meidän kaikkien ilo.

Kannanotto ja taustaa on luettavissa TÄÄLTÄ. Toivon, että mikäli tätä luet, tutustut myös sivustoon, ja toivottavasti allekirjoitat kannanoton. Mielellään linkkiä saa toki vielä levittääkin! Kyse ei ole siitä, tukeeko vai vastustaako ydinvoimaa, vaan sen tiedostamisesta, että ydinvoima jakaa ihmisten mielipiteet jyrkästi. Samalla kannanotto tuo esiin ongelman Palloliiton markkinoinnissa, sillä yhteistyösopimus vaikuttaa tehdyn hätäisesti, sen laajakantoisempia seurauksia pohtimatta.

Ja jos mun isänikin - joka sentään on suurien ikäluokkien malliesimerkkiedustaja ja vanha änkyrä - sekä ymmärtääkseni pitkältikin ydinvoimamyönteinen, kykenee näkemään asian ydinongelman (pun intended), niin uskon, että muillekaan sen havaitseminen ei täysin ylivoimaista voi olla. Me kuitenkin ollaan graafin eri päistä, minä nuori nainen, ja silti kumpainenkin kaupallisen koulutuksen saaneina samaa mieltä siitä, että tämä ei ollut Palloliitolta puolelta millään tapaa fiksu liikku tehdä.

Yhteistyökumppanin valinta ei ole helppo prosessi. Ei varsinkaan, kun etsitään pääyhteistyökumppania Suomen nais- ja tyttömaajoukkueille. Tulisi tarkkaan harkita sitä, minkälaisen viestin yhteistyökumppani toiminnallaan ja omilla asenteillaan välittää. On kuitenkin fakta, että yhteistyökumppaneiden viestit sekoittuvat yhdeksi kuluttajan/asiakkaan tulkinnassa. Eihän yksikään firma halua sponssata ryypiskelevää ja kiroilevaa Harri Ollia tai sopupelijoukkueita! Tämän mielessä pitäen minulle on erittäin vaikeaa käsittää Palloliiton lausunnon lausetta: “Emme ota kantaa kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen.” -Koska totta kai Palloliitto ottaa kantaa jo pelkästään sillä, että yhteistyökymppaniksi on valittu juuri Fennovoima! Osapuolet ovat sitoutuneet toisiinsa, ja pyrkivät täyttämään vastapuolen odotukset.

Iso kiitos Helsingin Sanomien Jarmo Pasaselle, joka tarttui juttuvinkkiin ja kirjoitti tänään Hesarissa urheilusivuilla ilmestyneen alla olevan jutun.

Hieman tässä kuitenkin vielä pohdin, että luulisin, hyvin vahvalta MuTu-pohjalta, että ydinvoima kuitenkin herättää ihmisissä astetta jyrkempiä, syvempiä ja henkilökohtaisempia tunteita, kuin Elina Ojalan mainitsema olut ja roskaruoka. -Mikä ehkä kertoo jotain Palloliiton suhteellisuudentajusta (tai lähinnä sen puutteesta).  Julkenen epäillä myös väitettä siitä, että maajoukkuepelaajia olisi asiasta informoitu, tai vielä parempaa, heidän kanssaan asiasta keskusteltu. Ne maajoukkuepelaajat, jotka minä ja Max Jansson olemme kahden päivän aikana tavoittaneet, eivät olleet edes tietoisia koko yhteistyösopimuksesta, eikä heidän kanssaan ainakaan siis asiasta oltu keskusteltu.

Hieman voisi kyseenalaistaa ehkä myös Fennovoiman Maira Kettusen lausuntoa siitä, että he olisivat saaneet “eri piireissä hyvän vastaanoton”. -Toki en aivan kaikissa piireissä liiku, mutta ainakaan vastaanotto ei ole ollut lämpimän syleilevä missää niistä, joissa liikun.

Julkiseen keskusteluun asian nosti myös Janina Andersson, joka paitsi allekirjoitti kannanoton, myös ilmaisi oman kantansa blogissaan. Janinakaan ei merkinnässään ota kantaa siihen, onko itse ydinvoima hyvä vai huono juttu, vaan toteaa yleisesti hommasta jääneen suuhun ikävän maun.

Toivottavasti saadaan kerättyä vielä lisää allekirjoituksia. Kannanotto toimitetaan lopulta Palloliittoon, jossa se toivottavasti herättää porukkaa ajattelemaan asioita toisenkin kerran.

Yhteisen futiksen puolesta,

Sohovi